Porkkala swimrun 25.7.2015

Heippa!

Lienee aika koota ajatukset eilisestä kisasta, joka oli joukkueellemme Team Vastavirralle ensimmäinen laatuaan. Kysessä oli siis Porkkala swimrun, johon lähdimme kisatoverini Jennin kanssa odottavissa merkeissä. Faktahan ennen tätä oli se, että kisaan valmistavat swimrun-treenit oli jäänyt kolmeen. Kävimme tekemässä viimeisen treenin tiistaina tutuissa Jäkärlän rivieran maisemissa, jossa juoksimme ja uimme vuorotellen hieman yli tunnin verran. Lisäksi testasimme varustelua, eli miten esimerkiksi juomapussi pysyy matkassa treenin ajan.

Itselläni oli koko viikon aika kovaa väsymystä ilmassa. Treeneihin ei oikein huvittanut lähteä ja keho tuntui tiiliskiveltä, joten jätinkin tiistaisen ainoaksi harjoituseksi ennen kisaa ja otin rauhallisesti. Yritin miettiä, mikä tähän lienee syynä: ehkä huono palautuminen Voimarinteen kisasta ja muutenkin harmitus siitä, ettei se kuuden tunnin raja mennytkään rikki. Kun takana on suht lyhyellä aikavälillä kaksi pitkää kisaa, Tukholman maraton ja Voimarinteen puolimatka, on se syönyt vähän voimia. Siksi lähdinkin Porkkalaan asenteella, että jos maaliin päästään niin hyvä. Tiesin, että Jenni on kovassa tikissä, joten toivoin etten olisi kovana hidasteena kisassa, se kun tehtiin alusta loppuun yhdessä.

Kisapäivän koittaessa fiilis oli kuitenkin hyvä. Lähdimme matkaan Turusta puoli seitsemältä ja perillä Upinniemen kasarmialueella olimme hyvissä ajoin pari tuntia myöhemmin. Haimme kisaan kuuluvat tarvikkeet eli kartat, numeroliivit ja pari energiageeliä ja veimme varusteemme säilytykseen. Yhdeksältä oli kisainfon aika. Siinä kävi ilmi, että juoksureitti olikin pidempi kuin alunperin oli tarkoitus. Ajattelimme, että se tuskin siinä konkurssissa haittaa :) Sitten vain varusteet päälle. Pakollisia varusteita kisassa oli kartta vedenkestävässä karttapussissa, ensiapuside vedenkestävästi pakattuna, kompassi, pilli molemmille kisaajille ja numeroliivi. Omina varusteita meillä oli lisäksi märkäpuvut, pullarit, lättärit, järjestäjiltä saadut uimalakit, pillillä varustettu juomapussi ilmastointiteipillä selkään kiinnitettynä ja tukku geelejä sekä tietenkin juoksukengät. Kaikkien varusteiden piti kulkeutua maaliin asti, joten oli siinä sumplimista, että miten virittää tämän kaiken. Jälkeenpäin ajateltuna olimme onnistuneet varusteiden kanssa kuitenkin hyvin. Itseltäni loppui tosin energiajuoma juomapussista jo puolimatkan jälkeen, mutta onneksi neljä juomapistettä pelastivat.

Lähtö tapahtui klo 10, ja osa kovakuntoisista joukkueista pyyhälsi matkaan kovaa vauhtia. Juoksua oli aluksi parisen kilometriä, jonka jälkeen koitti uintiosuus 1/24. Katsoimme jo alun juoksussa edessämme näkyvien naisjoukkueiden selkiä ja olimme varmoja, että olimme viimeisiä eli kuudensia. Paineita ei siis ollut, ja lähdimme tekemään vain ehjää kisaa.

Alussa uinti ja juoksu vuorottelivat lyhyiden välimatkojen saattelemana. Juoksupätkät olivat alle kilsan mittaisia, samoin uinnit. Aika kului ihan huomaamatta, mutta uintiin lähdöissä ja rantautumisissa oli petrattavaa. Itse kellahdin pari kertaa aika pahastikin kumoon liukkailta kallioilta veteen mennessäni ja rantautuessani, ja taisi siinä pari rumaakin sanaa saatella uimarin taivalta. Loppua kohden ymmärsin ottaa turhan hätäilyn pois, jolloin vaihdotkin sujuivat paremmin ja pahemmilta vaurioilta vältyttiin.

Matkan edetessä uintimatkat pidentyivät ja edessämme oli myös pidempi meripätkä (n. 500 m), jossa tuuli loi hieman sivuaallokkoa. Hyvin me siitäkin selvisimme, vaikka olo oli kuin peruskoneessa käyneellä sen jälkeen. Onneksi olimme vetäneet yhden avovesitreenin Littoistenjärvessä kovemmalla tuulella, niin oli sentään jonkinmoista tuntumaa aallokkoon. Siitä matka sitten jatkui, vuorotellen uintia ja juoksua. Maasto oli haastavaa: metsää välillä aivan ryteikössä ilman polkuja, kalliota, korkeuseroja. Reitti oli kuitenkin hyvin merkitty, joten sen suhteen suunnistustaitoja ei onneksi tarvittu.

Toisella juomapaikalla varmaankin noin puolessävälissä kisaa saimme kuulla, että olimme kolmas naisjoukkue. Olimme ihmeissämme, sillä edelleen luulimme pitävämme viimeistä sijaa. Ilmeisesti olimme ohittaneet pari joukkuetta jo ensimmäisellä uintiosuudella, sillä muutoin emme muita naisia edes nähneet. Joka tapauksessa mitaleista kamppaileminen toi mukavasti kilpailuhenkeä, ja juoksuvauhtimme taisi jopa piristyä hieman.

Kisan toinen puolisko sisälsi pidempiä juoksumatkoja, ja ne alkoivat hiljalleen tuntua kropassa. Meillähän oli koko matkan ajan pitkät märkäpuvut päällä ja lämpöä oli kuitenkin se +20 C, joten etenkin auringossa kuumotti aika paljon. Kun tähän lisätään vielä haastavat maastot, niin itse käväisin hämärän rajamailla jossakin kohtaa juoksua. Oli tuskaisen kuuma ja energiat aivan loppu. Niinpä kävelimme aina pahimmat ylämäet ja odotimme uintia kuin kuuta nousevaa. Teloin siinä hötäkässä jossain vaiheessa jalkanikin, kun se osui mutaan huonosti ja nilkka muljahti. Kipu ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta, etten olisi voinut jatkaa juoksua. Toisena hetkenä märkäpukuni repesi reidestä, kun polulla olleen kaatuneen puun oksa viilsi sitä. Harmitus oli suuri, mutta eiköhän senkin ongelman saa vielä korjattua neopreeniliimalla.

Pitkien juoksujen jälkeiset uintiosuudet olivat mahtavia: keho pääsi viileään veteen ja jalat saivat kaivattua lepoa. Omalta osaltani loppumatka meni aika tasaisesti: siinä ei mitään enää mietitty, kunhan maaliin pääsee niin hyvä. Kaksi viimeistä juomapistettä tulivat kyllä kreivin aikaan kun omat juomat olivat tosiaan loppu, ja niissä viivyimmekin aina tovin. Kisan viimeiset kilometrit olivat jopa helpompia juomatankkauksen jäljiltä, joten onneksi puolivälin heikkous jäi vain väliaikaiseksi.

Uinti meiltä molemmilta kulki todella hyvin, ja saavutimme uintiosuuksilla joitakin miesjoukkueita. Yhdet kanssakilpailijamme sanoivatkin, että teillähän on loistava uintitahti. Lättäreillä uinti alkoi painaa vasta kolmen viimeisen uintiosuuden aikana, ja silloinkaan voimat eivät mitenkään täysin ehtyneet. Selvästi uinti oli yksi Team Vastavirran vahvuuksista :) Juoksussa sen sijaan itselläni oli vielä parantamisen varaa. Etenkin vaikeissa maastoissa juoksua täytyisi tehdä enemmän. Onneksi Jenni kokeneena suunnistajana oli juoksuosuuksien vetäjä, ja minun oli helppo seurata perässä oikeaa reittiä ja mihin astua.

Koska uintiosuuksia oli se 24, sekosimme jo aivan alussa siitä, miten paljon olimme taivaltaneet ja miten paljon on vielä jäljellä. Sykemittaritkin antoivat vain osviittaa menneestä matkasta, sillä gps sekosi aina uinnin aikana (tosin jälkeenpäin katsottuna Suuntoni olikin ollut tosi hyvin jäljillä reitin kulusta). Kolmannella huoltopaikalla olimme saavuttaneet naisten kakkosparin, mutta he lähtivät huollosta omia menojaan ja jäimme silloin jälkeen. Matkaa oli vielä edessä n. 8 km. Näimme heidät ohimennen jälleen neljännessä huollossa, jolloin saimme kuulla, että enää jäljellä olisi yksi pidempi uinti ja yksi yli kilometrin juoksu. Päätimme, että aina kannattaa yrittää saavuttamista. Uintiin lähdettäessä he olivat jo puolessa välissä vesimatkaa. Meidän uinti kulki kuin unelma, ja saimme heidät kiinni rantautuessa. Kuljettu matka alkoi kuitenkin painaa, ja viimeinen juoksu oli vaikea, joten emme lähteneet kirimään vaan pysyttäydyimme heidän kannoillaan. Lisäksi maalin näkymistä sai taas odotella pitkän tovin ja aloin epäillä, riittäisivätkö rahkeeni minkäänlaiseen kiriin. Kiristimme juoksutahtia kuitenkin viimeisen 150 metrin aikana minkä pystyimme eivätkä kanssakilpailijamme onnistuneet siihen enää vastaamaan, joten saimme kuin saimmekin haltuumme toisen sijan aivan viime metreillä (vetotreeneistä oli siis ollut apua ;) ). Olimme todella onnellisia maaliin päästyämme ja kiitimme kilpasiskojamme hyvästä kisasta. Loppuaikamme oli n. 5:40 eli olosuhteisiin nähden hyvä. Ja voi sitä autuutta, kun saimme ottaa tuntikaupalla päällä olleet märkäpuvut pois ja pääsimme suihkuun! Suuremmilta vaurioiltakin vältyttiin, mitä nyt juomapussia pidelleet ilmastointiteipit olivat hiertäneet molemmat kyljet.

Suihkun jälkeen vuorossa oli palkintojenjako, jossa saimme omaksemme Haltin reput. Heti sen jälkeen lähdimme kohti Turkua ja fiilistelimme vielä matkan ajan hyvää kisaa. Näin seuraavana aamuna olo on edelleen hyvä, mitä nyt kaamea nälkä vaivaa koko ajan ja väsyttää, normaaleja rankan kisan lieveilmiöitä siis. Sykemittarini näytti kisan jälkeen palautumisajaksi 120 h, eli taidan kuunnella sitä ja kehoani ja vihdoin levätä ensi viikon ajan. Ja mikäs sitä on levätessä, kun perjantaina alkoi kesäloma. Luvassa on siis ainakin loistohetkiä meidän pian 1-vuotiaan pojun kanssa!

Porkkala swimrun oli hieno, mutta raskas kokemus ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille! Järjrestelyt toimivat hyvin, ja reitti oli hyvin merkitty. Hurahdin kisan myötä swimruniin ihan täysin, ja hyvä sijoitus aina parantaa motivaatiota edessä oleviin kisoihin. Seuraava koitoksemme onkin syyskuun puolivälissä Solvalla swimrunissa, jossa matkat ovat ainakin saman mittaisia. Tätä ennen pitäisi vielä kisata Turku Triathlon Weekendin sprintillä. Vaihdoin matkan puolimatkasta lyhyempään, koska pitkiä kisoja on tähän mennessä ollut jo riittämiin ja haluan nyt lomallani ottaa hieman rennommin.

Tässä vielä statistiikkaa Porkkalan kisasta:
Kokonaismatka 35,2 km (tästä juoksua noin 30 km)
Keskisyke 170 bpm (korkea oli mutta jaksoin, tosin sykevaihtelutkin olivat suuria)
Kokonaiskulutus 2183 kcal
Aika 5:40 h

Porkkala swimrunin reitti Suunto Ambitin mukaan, itse sekosin sijainnista jo alkumatkalla

Kisainfossa riitti porukkaa.

Vähän jännitti ennen lähtöä :)

Toiseksi nopeimpien naisten kelpaa hymyillä.

Katseet Porkkala swimrunissa

Moikka!

Taas pyörähti uusi viikko käyntiin, ja jännittävä viikko onkin tulossa. Meillä on nimittäin Jennin kanssa edessä elämämme ensimmäiset swimrun-kisat Porkkalassa. Vähän jännittää jo, mutta kisaan ollaan lähdössä rennolla meiningillä. Sen verran valmistautuminen on painanut treeniohjelmaani, että se on painottunut nyt lähinnä uintiin ja juoksuun. Etenkin juoksua riitti viikon aikana. Maanantain lepopäivän jälkeen aloitimme tiistaina yhteistreenillä, joka sisälsi 9x200 metrin vetoja. Joka toinen veto meni lievään alamäkeen ja joka toinen lievään ylämäkeen. Tarkoitus oli aloittaa veto rennosti rullaten ja kiihdyttää siitä loppua kohden. Onnistuin pitämään vauhdit nousevana 3:30 min/km-3:20 min/km tuntumassa. Oli kyllä rankka treeni, sillä harvoin tulee juostua noin kovaa. Erityisesti juoksuasento tuntui kuitenkin hyvältä. Yritän kiinnittää nyt huomiota erityisesti juoksutekniikkaan, sillä istuva juoksuasento on ollut jo pitkään ongelmani. Lyhyet vedot ovat hyviä senkin tarkkailuun.

Keskiviikkona oli jälleen meidän swimrun-päivä. Koska Porkkalassa uinti tapahtuu osittain meressä, päätimme tehdä merihenkisen treenin ja suuntasimme illalla Ruissaloon Saaronniemeen. Otimme aina kilsan-parin juoksulenkkejä ja niiden väliin uimme 200-400 m merivedessä. Oli taas hauskaa ja meressä uinti todella miellyttävää. Ehdimme harjoittaa sopivasti vaihtoja uinnista juoksuun ja toisinpäin noin tunnin treenin aikana.

Torstaina oli jälleen juoksupäivä ja tällä kertaa ohjelmassa lyhyet loivan mäen vedot (n. 80 m), joilla pyrittiin jälleen kiinnittämään huomiota juoksutekniikkaan. Vetoja oli 8 eivätkä ne olleet kovin kuormittavia. Ehdimme vielä sopivasti pois ukkosen ja rankkasateen alta.

Perjantaina suuntasimme poikamme kanssa isovanhempien luo Paimioon. Koska pojalle oli hoitajia, pääsin mukavasti treenaamaan. Suuntasinkin illalla lähipoluille juoksemaan ja nauttimaan metsän tuoksusta sekä tarkastamaan mustikkasatoa (niitä oli metsä pullollaan). Kilometrejä tuli 7,5 ja aikaa meni 48 min. Rentouttava sauna juoksun päälle kruunasi päivän!

Lauantaina lähdin pitkästä aikaa pyörälenkille. Pyöräilykengät ovat olleet naulassa Voimarinteen kisan jälkeen eikä kaipuu satulaan ole ollut suuren suuri. Aamulla sää oli kuitenkin loistava ja päätin lähteä polkemaan Halikon suuntaan. Sinne johtaa loistava Vanha Turuntie, joka on profiililtaan sopivan mäkinen ja hiljainen, ja tämän vuoksi kovassa suosiossa pyöräilijöiden keskuudessa. Halikkoon ja takaisin tuli kilometrejä 46 noin 28 km/h keskivauhdilla. Ihan mukava rento lenkki siis.

Sunnutaina olo oli hieman väsynyt, mutta päätin kuitenkin lähteä lenkille ja tälläkin kertaa vaihtelevaan maastoon. Minulla on jo viikkoja ollut suunnitelmissa kiertää lähitienoon polkujuoksureittejä, jotka kantavat nimeä Paavonpolut. Ne ovat Turun kaupungin ylläpitämiä reitistöjä, jotka "tutustuttavat kulkijoita lähiluontoon ja kaupunkiympäristöön eri puolilla Turkua". Lisätietoja poluista ja niiden kartat löytyvät Turun kaupungin sivuilta (linkki). Olin itse kartat löytäessäni aivan innoissani, sillä vanhojen tuttujen lisäksi niistä löytyi useita aivan uusia reittejä. Päätinkin lähteä sunnuntaina juoksemaan Pansio-Perno-askelilla olevan reitin, joka oli kuvauksen mukaan pituudeltaan n. 10 km. Meiltä kotoa oli lisäksi reitin alkuun matkaa n. 4 km joten ihan hyvä pitkä lenkki oli tulossa. Vaikka ilma oli viileä, otin mukaani juoksurepun ja siihen kuuluvaan pussiin yli litran vettä sekä pari geeliä. Jotenkin ajattelin, että suuntavaistollani matka kestäisi pitkään (enkä ollut ihan väärässä).

Koska maasto olisi vaihtelevaa, otin mukaani Inovin trailrockit eli swimrun-treeneissäkin käyttämäni kengät. Totesin kuitenkin heti alkutekijöiksi, että ne ovat asfaltilla todella huonot: askel töksähtää aika pahasti eivätkä ne rullaa mitenkään ihanteellisesti. Ikävä tuli siis Boston boosteja maantiellä mennessä ja tullessa. Poluille päästessään Inovit tekivät kuitenkin tehtävänsä eli olivat todella hyvät. Ja polut olivat kyllä loistavia ja sopivan vaihtelevia. Välillä tosin polkua ei lainkaan näkynyt vaan edessä oli umpiryteikkö, joka toi mukavasti haastetta.

Maisemat reitillä olivat upeita aina vanhasta tammimetsästä jylhiin kallioihin ja pieniin metsälampiin. Välillä reitti kulki aika lähellä asutusta, jolloin jouduin ikävä kyllä kohtaamaan ihmisten välinpitämättömyyden mukanaan tuomia lieveilmiöitä: tyhjiä tölkkejä, hylättyjä fillarinraatoja jne. Lisäksi parissa kohtaa reittiä oli inhottavan paljon korkeaa heinikkoa, jota punkkikammoisena karsastin ja yhdessä heinikossa myös poikkesin reitiltä vähän turhan paljon. Niinpä lopullinen kierrokseni jäi hieman aiottua lyhyemmäksi, noin kahdeksaan kilometriin. Osittain tämä oli surkean suuntavaistoni ansiota. Jouduin pari kertaa jo aikaisemminkin tarkistamaan reittiä kännykästä, kun poikkesin sivupoluille ja hävitin oikeaa polkua näyttävät siniset merkit. Heinikossa polku sitten hävisi kokonaan ja päätin luovuttaa. Juoksin lähimmälle tielle ja siitä kohti kotia. Päätin kuitenkin, että tästä Paavonpolusta tulee yksi vakiolenkkireiteistäni, ja vahingosta viisastuneena aion edetä reitin seuraavan kerran vastakkaiseen suuntaan, jotta pysyn varmasti oikealla polulla. Kilometrejä sunnuntailenkille tuli lopulta lähes 16. Vauhti oli maltillinen, n. 7 min/km enkä olisi siinä maastossa kovin nopeampaan saanut jalkaa toisen eteen. Näin ollen treenitunteja viikolle tuli yhteensä 7 h 29 min.

Tämä viikko kuluu pitkälti Porkkalan kisaan valmistautumisen merkeissä. Kaavailimme Jennin kanssa vielä swimrun-treeniä tiistaille ja varmaan yksi juoksutreenikin olisi luvassa. Meillä on jäljellä vielä muutama miettimisen aihe lähinnä nesteytykseen ja lisäenergiaan liittyen. Ottaako siis juomapussi mukaan vai ei ja mitä lisäenergiaa olisi hyvä olla mukana. Etenkin juomapussin kantamista täytyy vielä testata käytännössä, sehän kulkisi nimittäin märkäpuvun alla. Loppuviikko kuluneekin sitten taas vaihteeksi energiavarastoja täydentäen. Kauan odotettu startti meillä on lauantaina :)

Viikon treenit (myös swimrun-rykäisy on sisällytetty juoksuun).

Paimion poluilla perjantaina.

Paavonpolun söpö pikkulampi

Polku oli merkitty sinisellä.

Swimrun-treenien aloitus ja kohti uusia haasteita

Moikka!

Voimarinteen teräsmieskisoista palautuminen oli ja meni. Pidin maanantaista perjantaihin ihan täyttä taukoa urheilusta, kun kroppa vaikutti todella väsyneeltä. Lienee ihan hyvä veto. Sen kauempaa en voinut kuitenkaan levätä, sillä seuraava kisa häämöttää jo heinäkuun lopussa. Porkkala swimrun on nimittäin 25.7. ja mihinpä muuhun sitä ollaan joukkuekaverini Jennin kanssa menossa kuin pitkälle matkalle (yht. 24 194 m juoksua ja 4339 m uintia). Reitti on kuitenkin täysin erilainen kuin triathlonissa, sillä sekä juoksu että uinti suoritetaan lyhyissä pätkissä ja uintiosuuksia on yli 20. Kokonaisaika kisassa tulee siis olemaan pitkä (voittajan tavoiteaika on 4-5 tuntia), mutta sen kuormittavuutta on vaikea arvioida.

Haastetta swimrunissa lisää se, että varusteiden on kuljettava matkassa koko ajan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että juoksuosuudet suoritetaan märkäpuku päällä ja uintipätkät lenkkarit jalassa. Helpotuksena uinnissa on se, että siinä saa käyttää lättäreitä ja pullareita apuvälineenä, mikä hieman tasapainottaa lenkkareiden tuomia vaikeuksia etenemisessä.

Koska ilmoittautuminen Porkkalaan on sisässä, oli pari viikkoa ennen kisaa korkea aika aloittaa swimrun-treenit. Niinpä ajoimme lauantaiaamuna Jäkärlän rivieraksi kutsutulle uimapaikalle, jossa oli pieni lampi ja sen välittömässä läheisyydessä hyviä ja vaihtelevia juoksumaastoja. Aamu oli pilvinen ja lämpötila alle +15 C, siis täydellinen swimruniin. Päätimme tehdä lyhyen totuttelutreenin, jossa juoksemme ensin alkuverryttelynä noin kilometrin, uimme pienen, n. 100 metrin pätkän hiekkakuopalla, juoksemme taas lyhyen matkaa maastoja vaihdellen ja jatkamme uinnilla. Näin etenimme: uintipätkät olivat 100-200 metrin mittaisia ja juoksua kertyi kullakin osuudella yhden kilometrin molemmin puolin. Teimme tätä vuorottelua noin 1:10 h, ja oli se kyllä hauskaa. Onneksi aamu oli sen verran viileä, että juoksuosuudet märkäpuvulla eivät aiheuttaneet minkäänlaisia vaikeuksia. Uinti oli kivaa vastapainoa juoksulle ja piti jalat kevyenä, eivätkä jalassa olleet lenkkaritkaan haitanneet mainittavasti tahtia. Juoksukilometrejä tuli treenin aikana maastossa 7,7 (uintimatkaa en saanut laskettua), ja se tuntui uintipulahdusten takia todella kevyeltä. Näin ollen lähes kolmasosa Porkkalan kokonaismatkasta tuli edettyä ihan huomaamatta. Toki vauhtiin vaikutti myös se, että treenistä oli tarkoituskin tehdä kevyt.

Treenin jälkeen fiilis oli hyvä, sillä ensimmäinen uinti-juoksu-yhdistelmä vähensi myös jännitystä tulevan kisan suhteen. Koska emme tunne Porkkalan reittiä lainkaan etukäteen, ei meillä ole myöskään paineita sen suhteen, mitä edessä tulee olemaan. Ensimmäisessä kisassa on muutenkin tarkoitus mennä pitämään hauskaa ja nauttimaan.

Lauantain treenin jälkeen viikonloppu sisälsi sen verran muuta ohjelmaa (mm. kummipojan ristiäiset <3 ), että käväisin sunnuntaina ainoastaan juoksemassa viiden kilometrin peruslenkin. Tällä viikolla olisi taas tarkoitus palata takaisin normitreenin pariin. Tosin pyöräily taitaa jäädä seuraavan kahden viikon ajaksi vähemmälle fokuksen ollessa uinnissa ja juoksussa.

Aurinkoa viikkoon kaikille! 

Porkkala swimrunin osuudet. Kuva otettu täältä.

Jäkärlän riviera

Swimrunin olennaiset: maastojuoksukengät ja märkäpuku

Varsinainen työvoitto, eli Voimarinteen puolimatka 5.7.2015

Moikka!

No niin, ajatukset on saatu selkeiksi ja on eilisen Voimarinteen teräsmieskisan rapparin aika. Kyseessähän oli siis puolimatka, eli 1,9 km uinti, 90 km pyöräily ja puolimaraton. Itselläni oli ihan hyvä fiilis etenkin juoksun suhteen ennen kisaa, olinhan läpäissyt viisi viikkoa sitten Tukholman maratonin itselleni hyvällä ajalla ja tehnyt vauhtikestävyystreeniä parhaani mukaan. Uinti menisi etukäteistietojen mukaan ihan ok ja pyörä oli kysymysmerkki vähäisten treenituntien vuoksi. Nämä olivat siis ennakkotunnelmat. Mutta kuinkas sitten kävikään.....

Kisapäivä valkeni aurinkoisena ja perhoset vatsanpohjassa kutittaen. Jännitys oli kova, sillä olihan edellisestä triathlonkisastani aikaa kaksi vuotta. Silloinen puolimatkani Voimarinteellä oli ihan ok, pääsin maaliin ja sehän oli tavoitteena. Nyt yritin muistella, miten ne vaihdot menikään ja onhan minulla varmasti kaikki tarvittavat varusteet mukana. Se määrä, mikä tavaraa täytyy viedä kisapaikalle ei nimttäin ole mikään ihan pieni :D Tsekkasin vielä muistilistat ja lähdimme veljeni kanssa kohti kisapaikkaa. Hän oli huoltajani, koska meidän perheen pienokainen jäi isovanhempiensa kanssa läheiselle mökille viettämään päivää ja mieheni vietti erilaista viikonloppua Ruisrockissa hikoillen.

Ennen lähtöä hymyilyttää ja tunnelma on korkealla.

Uinnin lähdön oikeanpuoleinen porukka. Olen siellä jossain keskellä.

Uinnista ylös ja hop hop mäkeä.

Pyörän alku.

Maalissa vihdoin, oi onnen hetkeä!

Lähtöpaikalla tunnelma oli odottava. Laitoin tavarani paikalleen vaihtoalueella ja vaihdoin viime hetken kuulumiset seurakavereiden kanssa. Kuuntelimme kisainfon ja siirryimme kohti rantaa, josta tapahtui uinnin lähtö. Vesi oli jo mukavan lämmintä, +20 C. Tein pienen lämmittelyn ja otin lähtöpaikan rannan oikeasta laidasta, jossa oli vähemmän ruuhkaa. Uinti oli kahtena kierroksena ja kulki vastapäivään. Lähtö tapahtui ja jännitys oli saman tien poissa. Yritin keskittyä uimaan ja hengittämään tasaisesti, ja onnistuin siinä melko hyvin. Matka ensimmäiselle poijulle oli kyllä melko ruuhkainen, vaikka pyrinkin pysymään mahdollisimman oikealla. Poijulla joku kilpakumppani puolestaan mäjäytti päähäni jollain kovalla (taisi olla sykemittarin kello), mikä teki kipeää. Sen jälkeen uinti jatkui mukavasti, vaikka välillä uinti oli aikamoista siksakkia, tähystykseni kun ei ihan onnistunut. Ensimmäisen kierroksen rantautuminen tapahtui ja veljeni huusi ihan hyvän väliajan, alle 19 minuuttia. Ajattelin että uinti menee alle 40 minuutin, joka on itselleni loistoaika.

Uinnin toinen kierros meni rauhallisemmissa merkeissä. Sain tehdä omaa uintia ja väkimääräkin alkoi tasaantua. Mietin, että mahdoinko olla viimeisten joukossa kun muita uimareita ei enää niin kovin montaa näkynyt ja peesiapukin puuttui. Tasaisella vauhdilla rantauduin toisen kerran. Veljeni huusi väliaikaa: 39 minuuttia ja olin kuulemma viides nainen, joka nousi vedestä. Loistouutinen, eli uinti meni hyvin ja voimiakin riitti. Sitten alkoi kapuaminen vaihtoalueelle, joka oli mäen päällä. Jyrkän nousun vuoksi välillä piti ottaa kävelyaskelia. Vaihtopaikalla märkäpuku pois ja pyöräilykamat päälle sekä polkemaan.

Pyörän alun otin varovaisesti, sillä tiesin matkan olevan täynnä mäkiä, ja ensimmäiset nousut tulivat jo kolmen ensimmäisen kilometrin aikana. Sykkeet olivat pyöräilyssä koko matkan aika korkeat, mutta en niistä välittänyt koska olo tuntui hyvältä. Muutama nainen meni ohi, mutta taisin itsekin ohittaa ainakin yhden kilpasiskon. Koska pyöräilykin oli kahtena kierroksena, en viitsinyt hötkyillä ensimmäisen 45 kilometrin aikana. Puolimatkaan tullessani väliaika kuitenkin yllätti: olin fillaroinut vain puolitoista tuntia, eli nopeudella 30 km/tunnissa. Päätin jatkaa tasaista tekemistä ja katsoa, mihin voimat riittävät.

Ei mittää mäkii olis. Pyöräilyssä riitti korkeuseroja....

Samoin juoksussa.

Yritin pyörän aikana ottaa energiaa säännöllisin väliajoin. Geelin söin puolen tunnin välein ja sen lisäksi vettä parhaani mukaan. Viimeisellä juomapisteellä n. 70 kilometrin kohdalla otin kuitenkin järjestäjien sekoittaman energiajuomapullon. Juoma oli melko voimakasta ja huomasin, että ihan loppumatkasta se ei enää oikein mennyt alas. Odotin ongelman jääneen kuitenkin väliaikaiseksi. Pyöräilyn loppu oli kyllä melkoista junnaamista. Jotenkin kyllästytti ja mäkien vain jatkuessa ajattelin, että koska tämänkin "huvi" loppuu. Pitkät pyörälenkit yksin eivät koskaan ole olleet suosikkejani, ja nytkin yksin junnaaminen tylsistytti, kilpasiskot kun olivat joko selvästi edessä tai takana.

Jälkimmäiset 45 km meni rauhallisemmin, ja pyöräilyn kokonaisaika oli 3:08 ja risat. Otin lopun ihan tarkoituksella kevyesti, jotta jalat olisivat valmiina juoksuun. Saavuin vaihtoon, jossa lenkkarit nopeasti jalkaan ja menoksi. Veljeni huusi väliaikaa: vasta 3:50 oli kulunut. Kilpailun kuuluttaja puolestaan kertoi minun olevan selvästi TOP10:ssä tässä vaiheessa. Olin todella tyytyväinen, sillä jäljellähän oli enää puolimaraton. Enää, voi kuinka optimistista ajattelua näin jälkikäteen.

Lähdin juoksemaan omalla peruslenkkivauhdilla. Ensimmäisen kolmen kilometrin vauhdit olivat 5:16, 5:30 ja 5:38. Oloni oli kuitenkin outo, jotenkin juoksu kulki kuin sumussa. Viiden kilometrin jälkeen tuli onneksi juomapiste, jossa oli lisäksi suolaa, suolakurkkuja ja banaaneita. Otin varmuudeksi ripauksen puhdasta suolaa energiajuoman ja veden lisäksi. Kävelin juomapaikan jälkeen hetken ja otin virvokkeeni. Sitten se olikin menoa. Olosta tuli yhtäkkiä kaamea, ja hortoilin läheiseen puskaan jossa tyhjensin mahalaukkuni sisällön. Pyörrytti ja itketti: tähänkö kisani päättyi. Vatsa kramppasi ja sattui. Otin pienen aikalisän, jonka jälkeen uskoin pystyväni etenemään parin kilometrin matkan kohti kilpailukeskusta ja kierroksen käännöspaikkaa (juoksu oli kolmena 7 kilometrin kierroksena). Tuolla kahden kilometrin matkalla ehti mielessä pyöriä monenlaista: jaksanko edes kävellen maaliin, vai pitäisikö keskeyttää.

Raahauduin 7 kilometrin kääntöpaikalle, jossa näin veljeni ja kerroin tilanteen. Hän tsemppasi kuitenkin minua todella hyvin ja kehotti jatkamaan vielä voimien mukaan, koska aika oli edelleen hyvä. Energiat oli kuitenkin ihan minimissä enkä uskaltanut enää juoda tippaakaan urheilujuomia uutta tyhjennystä peläten. Otin juomapaikalla vettä, suolakurkkua ja banaania ja lähdin kuin lähdinkin toiselle kierrokselle. Kuinka ollakaan, olo parani hieman ja pystyin ajattelemaan pientä hölkkää. Tiesin hyvin, että energiavajeellani sain unohtaa normaalit lenkkivauhdit. Lisäksi auringonpaahde sekä mäkinen juoksureitti olivat kuin myrkkyä kropalleni.

Sain jotenkuten edettyä toisen juoksukierroksen. Otin jokaisella juomapaikalla vettä, banaania ja suolakurkkua ja ne antoivat voimaa. Juoksuvauhtini jämähtivät kuitenkin 6:30:n tuntumaan eivätkä sieltä nousseet. Toisen kierroksen lopussa eli n. 14 kilometrin kohdalla järjestäjien puolesta tultiin kysymään jaksamistani, he kun olivat kuulleet tilanteestani. Sanoin oloni olevan väsynyt mutta ok ja pääsisin maaliin. Ystävällinen nainen kuitenkin eteni vieressäni tovin, ja tokaisi yhtäkkiä voivansa tulla kanssani seuraksi viimeiselle kierrokselle. Olin otettu, sillä harvoin sitä saa näin hyvää palvelua kisoissa että oma tsemppari tulee mukaan juoksun loppumatkalle. Etenimme hitaasti mutta varmasti, jutellen niitä näitä. Kävi ilmi, että seurassani juossut Niina olikin huipputriathlonisti ja läpäissyt mm. Ironmanin hieman yli 11 tunnin ajalla. Yllättäen keskustelunaiheet liittyivät lähinnä triathloniin. Joka tapauksessa kilometrit etenivät yllättävänkin nopeasti, vaikka ylämäet jouduin pitkälti kävelemään. Mutta niin se maaliviiva vain häämötti ja innostuin ottamaan jopa jonkinmoisen loppukirin. Voi että olin onnellinen kun pääsin lopulta maaliviivan yli. Tein kuin teinkin sen, kaikista loppumatkan haasteista huolimatta! Ja vaikka juoksu oli vaikea, sain parannettua kahden vuoden takaista tulosta 51 minuuttia. Kuuden tunninkin alitus olisi ollut mahdollinen paremmalla juoksulla, mutta jääpä nyt ainakin jotain hampaankoloon tulevia kisoja ajatellen.

Reissu oli kaikin puolin opettavainen. Ensinnäkin ymmärsin nesteytyksen tärkeyden pyöräilyn aikana. Join selvästi liian vähän ja se kostautui juoksussa. Lisäksi, vaikka vatsani on aika sopeutuvainen, ei se näköjään ota vastaan ihan kaikkia urheilujuomavalmisteita ilman testausta. Ja sitten se viimeinen ja tärkein opetus itselle: puolimatkan triathlonin juoksuosuutta ja voimavarojen riittävyyttä siinä ei kannata koskaan verrata tavalliseen puolimaratoniin.

Nämä opit mielessä aloitan palautumisviikon ja palauttelen treenin pariin hiljalleen loppuviikosta. Seuraavat kisat ovatkin sitten kolmen viikon kuluttua Upinniemen kasarmialueella, nimittäin osallistun maratonkaverini Jennin kanssa Porkkala swimruniin. Tähän valmistautumisesta ja kisasta seuraa tarinaa erikseen.

Tässä vielä statistiikkaa kisasta ja suluissa vertailuajat 2013.

Uinti
00:40:01 (00:47:31)

T1 

00:01:50 (00:02:09)

Pyörä

03:08:19 (03:30:01)

T2

00:00:59 (00:02:39)

Juoksu

02:21:52 (02:41:42)

Loppuaika

06:13:02,sijoitus 13. (07:04:05)

Voimarinteen järjestelyt olivat jälleen huippuluokkaa ja kisa oli oikein hyvin toteutettu, suosittelen lämpimästi. Ehkä olen lähtöviivalla jälleen ensi kesänä. Voisi tässä kuitenkin ensimmäiselle perusmatkallekin osallistua sitä ennen :D