maanantai 13. heinäkuuta 2015

Swimrun-treenien aloitus ja kohti uusia haasteita

Moikka!

Voimarinteen teräsmieskisoista palautuminen oli ja meni. Pidin maanantaista perjantaihin ihan täyttä taukoa urheilusta, kun kroppa vaikutti todella väsyneeltä. Lienee ihan hyvä veto. Sen kauempaa en voinut kuitenkaan levätä, sillä seuraava kisa häämöttää jo heinäkuun lopussa. Porkkala swimrun on nimittäin 25.7. ja mihinpä muuhun sitä ollaan joukkuekaverini Jennin kanssa menossa kuin pitkälle matkalle (yht. 24 194 m juoksua ja 4339 m uintia). Reitti on kuitenkin täysin erilainen kuin triathlonissa, sillä sekä juoksu että uinti suoritetaan lyhyissä pätkissä ja uintiosuuksia on yli 20. Kokonaisaika kisassa tulee siis olemaan pitkä (voittajan tavoiteaika on 4-5 tuntia), mutta sen kuormittavuutta on vaikea arvioida.

Haastetta swimrunissa lisää se, että varusteiden on kuljettava matkassa koko ajan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että juoksuosuudet suoritetaan märkäpuku päällä ja uintipätkät lenkkarit jalassa. Helpotuksena uinnissa on se, että siinä saa käyttää lättäreitä ja pullareita apuvälineenä, mikä hieman tasapainottaa lenkkareiden tuomia vaikeuksia etenemisessä.

Koska ilmoittautuminen Porkkalaan on sisässä, oli pari viikkoa ennen kisaa korkea aika aloittaa swimrun-treenit. Niinpä ajoimme lauantaiaamuna Jäkärlän rivieraksi kutsutulle uimapaikalle, jossa oli pieni lampi ja sen välittömässä läheisyydessä hyviä ja vaihtelevia juoksumaastoja. Aamu oli pilvinen ja lämpötila alle +15 C, siis täydellinen swimruniin. Päätimme tehdä lyhyen totuttelutreenin, jossa juoksemme ensin alkuverryttelynä noin kilometrin, uimme pienen, n. 100 metrin pätkän hiekkakuopalla, juoksemme taas lyhyen matkaa maastoja vaihdellen ja jatkamme uinnilla. Näin etenimme: uintipätkät olivat 100-200 metrin mittaisia ja juoksua kertyi kullakin osuudella yhden kilometrin molemmin puolin. Teimme tätä vuorottelua noin 1:10 h, ja oli se kyllä hauskaa. Onneksi aamu oli sen verran viileä, että juoksuosuudet märkäpuvulla eivät aiheuttaneet minkäänlaisia vaikeuksia. Uinti oli kivaa vastapainoa juoksulle ja piti jalat kevyenä, eivätkä jalassa olleet lenkkaritkaan haitanneet mainittavasti tahtia. Juoksukilometrejä tuli treenin aikana maastossa 7,7 (uintimatkaa en saanut laskettua), ja se tuntui uintipulahdusten takia todella kevyeltä. Näin ollen lähes kolmasosa Porkkalan kokonaismatkasta tuli edettyä ihan huomaamatta. Toki vauhtiin vaikutti myös se, että treenistä oli tarkoituskin tehdä kevyt.

Treenin jälkeen fiilis oli hyvä, sillä ensimmäinen uinti-juoksu-yhdistelmä vähensi myös jännitystä tulevan kisan suhteen. Koska emme tunne Porkkalan reittiä lainkaan etukäteen, ei meillä ole myöskään paineita sen suhteen, mitä edessä tulee olemaan. Ensimmäisessä kisassa on muutenkin tarkoitus mennä pitämään hauskaa ja nauttimaan.

Lauantain treenin jälkeen viikonloppu sisälsi sen verran muuta ohjelmaa (mm. kummipojan ristiäiset <3 ), että käväisin sunnuntaina ainoastaan juoksemassa viiden kilometrin peruslenkin. Tällä viikolla olisi taas tarkoitus palata takaisin normitreenin pariin. Tosin pyöräily taitaa jäädä seuraavan kahden viikon ajaksi vähemmälle fokuksen ollessa uinnissa ja juoksussa.

Aurinkoa viikkoon kaikille! 

Porkkala swimrunin osuudet. Kuva otettu täältä.



Jäkärlän riviera

Swimrunin olennaiset: maastojuoksukengät ja märkäpuku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti