Solvalla swimrun 19.9.2015

Moikka! Huh, ajatukset ovat vieläkin sen verran sekaisin, etten tiedä oikein mistä aloittaisin. Yritetään nyt kuitenkin. Eli viime lauantaina kilpailtiin järjestyksessään toinen Solvalla swimrun, joka oli samalla karsinta lajin MM-kisoihin Ötillöön. Reittiä oli muutettu viime vuotta pidemmäksi, eli luvassa oli 32 km juoksua ja lähes 6 km uintia. Tiesimme Jennin kanssa jo etukäteen, että kisasta tulee kova. Naisten sarjaan oli ilmoittautunut kahdeksan joukkuetta, mm. Porkkalan kisan voittajapari ja kaksi hyvää ruotsalaistiimiä. Se ei kuitenkaan tunnelmaa lannistanut, vaan menimme tekemään omaa hyvää suoritusta.

Lähdimme lauantaina seitsemältä kohti Nuuksion Haltiaa, joka toimi samalla kisakeskuksena. Ilmasta oli tulossa swimruniin oikeinkin sopiva: sääennusteet lupasivat noin 15 asteen lämpötilaa ja pilvistä, mutta sateetonta päivää. Edellisen päivän rajut kuurot olivat kuitenkin kastelleet luontoa, joten kisaa ennen varoitettiinkin liukkaista maastoista.

Kävimme paikan päälle tullessamme hakemassa kilpailunumerot, ja aloimme laittaa varusteita kuntoon. Märkäpuku oli jo oikein kotoisaa vetää päälle, eikä fiilistä yhtään haitannut tieto siitä, että se yllä tulee luultavasti vietettyä tunti jos toinenkin. Tällä kertaa viritimme juomapussit kisapuvun yläosan päälle ja märkäpuvun alle, ja teippasimme ne ilmastointiteipillä kiinni. Tämä oli jälkeenpäin ajatellen hyvä ratkaisu, sillä juomapussi pysyi hyvin paikallaan eikä teippi aiheuttanut tällä kertaa hiertymiä kylkiin (edellisten arvet on edelleen tallella). Sitten vain lenkkarit jalkaan, uimalakki päähän ja kisainfoon, josta saimme viime hetken ohjeet matkan varrelle.

Lähdössä ja maalissa hymyilytti, siinä välissä oli jokunen tuskan hetki :D

Jenni oli fiksuna kirjoittanut juoksu-ja uintiosuuksien pituudet lättäreihin, jotta tiesimme missa mennään. Vasemmalla uinnit, oikealla juoksut.

Lähtölaukaus pamahti klo 10, ja etenimme hienona joukkona kohti Nuuksion metsiä. Huomasimme kuitenkin, että joukko hajaantui todella nopeasti ja me jäimme omalla kevyellä vauhdillamme häntäpäähän. Ensimmäinen juoksu oli parisen kilometriä, ja sitten saatiin tuntumaa veteen. Onneksi juoksusta sai vähän lämpöä kroppaan, sillä muutoin uinti olisi ollut varmaan turhankin viileää. Heti uinnin aikana huomasin, että fiilis oli sen osalta vähän nihkeä. Jenni tuntui menevän omia menojaan ja jouduin tekemään kovin töitä saadakseni vauhdin edes jotenkin järkeväksi. No niin, ajattelin, tälläkö fiiliksellä pitää sitten mennä kaikki 16 uintikertaa. Vielä pahempi oli toinen uintiosuus: sain heti alkuunsa vettä toiseen linssiin ja kauhoin ihan summamutikassa huonolla suunnalla. Uinnista noustuamme kerroin Jennille huonosta uintituntumasta. Hän kertoi puolestaan, että fiilis oli päinvastainen: uinti sujui. Niinpä päätimme ottaa mukana olleen vetoköyden (n. 6 m pitkä kuminauha, jota voi pahassa paikassa käyttää hyväksi heikomman kilpailijan vetämiseen) seuraavalle uintiosuudelle. Ehdotin, että Jenni ui edellä ja minä ihan siinä peesissä mutta en jää ihan vedettäväksi, vaan köyden perusteella pystyn lähinnä seuraamaan oikeaa suuntaa. Seuraavassa uinnissa keino otettiin käyttöön ja kyllä se helpottui, onneksi! Saimme jälleen hyvän tahdin päälle ja matka eteni mukavasti, ilman että kumpikaan joutui uhraamaan ylimääräistä energiaa.

Solvallan pitkässä kisassa kierrettiin ensi sprintin (10 km juoksu ja 2 km uinti) reitti, josta jatkettiin vielä pidemmälle lisälenkille. Sprintti lähti vartin meidän jälkeemme, ja aloimmekin jossain vaiheessa odotella, koska sen voittajat rymistävät meidän ohi. Näin tapahtui kuitenkin vasta huoltopisteellä, joka oli maalialueella. Siinä vaiheessa olin kyllä onnellinen, ettemme osallistuneet sprintille, sillä muutoinhan ilo olisi loppunut täysin ennen aikojaan (olimme siihen mennessä taivaltaneet n. 2 h 30 min).

Huollosta lähdimme pidemmälle ns länsilenkille. Vaikka maasto oli haastavaa jo ensimmäisen, itälenkin, alussa niin nyt alettiin ottaa luuloja pois. Lyhyen aikaa polkuja taivallettuamme nimittäin tulivat vastaan ensimmäiset portaat, jotka johtivat ylemmäs kalliolle. Siinä vaiheessa homma meni kävelyksi, ja sain hapot jalkoihin. Onneksi juoksu vetreytti  uudestaan eikä siinä vaiheessa vielä tuntunut pahalta (onneksi, sillä emme olleet edes puolessa välissä). Heti sen jälkeen oli kisan pisin uintiosuus, 700 metriä. Uinnin aikana meitä vastaan tuli muutama kilpatiimi, mutta muutoin saimme mennä omissa oloissamme. Kärki oli jo kaukana, joten emme ottaneet stressiä vaan jatkoimme tasaista vaellusta.

Tässä vaiheessa lienee syytä kertoa jotain kisan maastoista. Reittiä luonnehdittiin jo Solvalla swimrunin nettisivuilla haastavaksi ja tekniseksi. Lisäksi mainittiin, että nousumetrejä tulee kisan aikana 500. Adjektiivit "haastava" ja "tekninen" osuivat kyllä täysin oikeaan, etenkin länsilenkillä kun mielestäni isokin osa reitistä oli joko liukkaita pitkospuita tai todella suurin korkeuseroin varustettuja pikkupolkuja, vielä paria kunnon porrasnousua unohtamatta.

Haastavuudesta kertoo mielestäni myös se, että suunnistusta harrastava ja näin ollen metsässä paljon liikkuva Jenni kaatui kerran juurakkoon ja toisella kerralla upposi vyötäröä myöden mutaan erään ojan kohdalla, onneksi jalka ei muljahtanut tms. Tällä kertaa oma takamukseni säästyi mustelmilta (toisin kuin edellisessä kisassa), sillä mukana oli todella pitävät kengät. Koska juoksumatka oli niin pitkä, jouduin puolenvälin jälkeen ongelmiin polkujuoksuun tottumattomien jalkojeni kanssa. Ne nimittäin alkoivat ihan yksinkertaisesti särkeä polvista alaspäin. Onneksi juoksujen välissä oli uinteja, jotta jalat saivat hieman kylmähoitoa (ja samalla myös kasvot), sillä olisin muutoin ollut todella pulassa.

Hieman yli viiden tunnin kohdalla alkoi puolestaan vaivata yleinen väsymys. Vaikka meillä oli geelejä ja energiajuomaa mukana ja otimme jokaiselta huoltopisteeltä jotain (tarjolla oli urheilujuomaa, mehua, banaania, suolakurkkuja), niin energiavarastot alkoivat väkisinkin ehtyä. Tämä hiljensi vauhtia, ja välillä ylämäissä oli pakko vaihtaa kävelyksi. Onneksi uinti kulki edelleen ja antoi pienen tauon juoksuun. Jennillä puolestaan alkoivat kipuilla nivuset. Omasta mielestäni viimeiset uinti- ja juoksuosuudet menivät  hieman sumussa, sillä en jälkeenpäin muista niistä juuri mitään.

Lopulta viimeinen ja 16. uintiosuus oli kuitenkin suoritettu ja saimme sen osalta huokaista helpotuksesta. Uinnin jälkeinen ilakointi jäi kuitenkin lyhyeksi, kun näimme, mikä meitä vielä odotti ennen maalia. Viimeinen juoksukilometri nimittäin sisälsi nousun Swinghill-laskettelumäen päälle. Oikea masokistin unelma! Lähdimme kapuamaan mäkeä jalat jo valmiiksi hapoilla ja aivan lopussa. Ihmettelin Jennille ääneen, että kumarrus sille joka tämän ylös asti juoksee (no, jälkeenpäin kuulimme että kärki oli niin tehnyt :D). Ihan viimeisten nousumetrien aikana olin jo totaalisen loppu, ja Jenni kirjaimellisesti veti minua köydellä muutaman metrin ylöspäin. Onneksi oli enää jäljellä pieni alamäki, jonka jälkeen maali häämötti edessämme. Maalialueella elo olikin sitten kuin yhtä juhlaa. Olimme nimittäin juosseet ja uineet 7 tuntia 6 minuuttia ja risat, ja selvinneet kuin selvinneetkin maaliin haastavalta reitiltä. Maali oli muutoin jo melko hiljainen: suurin osa joukkueista oli tullut ja mennyt, mutta muutama oli vielä matkallakin. Maalin jälkeisissä endorfiinipöllyissä menimme sitten suihkuun ja saunaan sekä syömään kisaajille kokattua lasagnea, jonka jälkeen koti kutsui matkaajia.

Näin kaksi päivää kisan jälkeen jalat ovat edelleen kuin puupökkelöt, ja myös käsissä tuntuu että uitu on. Nälkä vaivaa jatkuvasti ja kroppa on muutenkin vähän sekaisin. Silti en vaihtaisi kisan tunneista hetkeäkään pois. Meillä oli suurimman osan matkasta tosi mukavaa ja ovathan ne Nuuksion maastot ja maisemat aivan upeita. Vaikka kokonaisuudessaan kisa oli todella rankka (rankempi kuin suurin osa juoksemistani maratoneista), toi uinnin ja juoksun vaihtelu mukavaa monipuolisuutta matkan tekoon. Mukavasta kisakokemuksesta on tietysti kiittäminen mahtavaa joukkuekaveria eli Jenniä. Kai me taas ensi vuonna olemme lähtöviivalla. Sitä ennen aion kyllä harjoitella polkujuoksua, jotta jalkojen hermotus kestää paremmin vaativia maastoja.

Nyt aion pitää parin viikon ylimenokauden, eli tavalliset treenit jäävät pienelle tauolle. Näin ollen blogissakin taitaa olla pieni syystauko. Mukavaa alkanutta viikkoa :)

Mitä varusteita swimrunissa tarvitaan?

Moikka! Kävin tuossa iltapäivällä jo alustavasti läpi Solvallan kisapakkaamisia ja lienee paikallaan käydä täällä bloginkin puolella läpi swimrunin varusteasioita. Olen tehnyt Porkkalan kisan jälkeen ensimmäisestä kisasta viisastuttuani joitakin uusia hankintoja, mutta pitkälti mennään perusjutuilla.

Swimrun-kisan varustelista näyttää itselläni seuraavanlaiselta:
- Märkäpuku. Tämä on varmaankin listan tärkein "tuote". Itse panostin ennen Porkkalan kisaa Headin swimrun-märkäpukuun, joka osoittautuikin itse kisassa todella hyväksi hankinnaksi. Puku on uintiominaisuuksiltaan todella laadukas, ja edessä oleva vetoketju teki mahdolliseksi pienen tuuletuksen juoksujen aikana, kun ilma oli lämmin. Moni swimrunia harrastava leikkaa märkäpuvun lyhyeksi eli kyynärpää- ja polvipituiseksi. Ymmärrettävästä syystä, sillä kyllä juoksu sujuu varmaankin aika paljon mukavammin lyhyen puvun kanssa.
Itse en ole uskaltanut märkäpukua vielä leikata, koska se on ainoani ja kulkenut mukana myös triathlonkisoissa. Mikäli tarpeeksi hyvä alennus tulee vastaan, niin ostan toisen samanmoisen ja leikkaan nykyisen lyhyeksi. Onneksi Solvallan kisa on sen verran myöhään, että lämpötila ei todennäköisesti tule enää nousemaan yli 20 asteen ja pitkässäkin puvussa pystyy mukavammin juoksemaan.
Porkkalasta viisastuneena lienee syytä mainita, että metsissä märkäpuku voi saada hieman "hittiä" eli neopreeniliima on kova juttu :) Niin ja ihan perusmärkkärilläkin kisailu onnistuu loistavasti ja niitä näkyi myös Porkkalan kisassa useita, joten märkäpuvun valinnasta menestys ei jää kiinni!

Swimrunin perussetti kylppärin lattialla.

- Uimalakki ja -lasit. Lakin saa yleensä kisasta, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Laseiksi käy mitkä tahansa avovesiuintiin sopivat, oman maun mukaan.

- Juoksukengät. Märkäpuvun jälkeen toiseksi tärkein asia. Swimrunissa kisailu tapahtuu metsäpoluilla ja -kallioilla jotka ovat yleensä vielä märkiä ja liukkaita, mikä asettaa omat haasteensa juoksukengille. Lisäksi lenkkareiden täytyy tyhjentyä vedestä nopeasti uinnin jälkeen. Eli vaadittavia ominaisuuksia ovat: kevyet vedessä, erittäin pitävät ja hyvät metsäjuoksuun.
Porkkalan kisassa minulla oli mukana ihan hyvät, maastojuoksuun tarkoitetut Inovin kengät, jotka toimivatkin loistavasti metsäosuuksilla ja hiekkateillä. Pito muodostui kuitenkin pahaksi ongelmaksi, sillä uintiin mennessä ja sieltä rantautuessa lensin useaan otteeseen takamukselleni kenkien luistaessa alta kallioilla. Tämä kismitti sen verran, että kävin muutama viikko sitten ostamassa Jennin käyttämät ja suosittelemat suunnistuskengät, eli VJ Sportin Irockit. Olen testannut niitä nyt parissa swimrun-treenissä ja pito on ollut kyllä ihan käsittämättömän hyvä, samoin tuntuma maastoon. Tosin lopullinen tuomio kengän hyvyydestä tulee vasta Solvallan kisan ja pidemmän käyttökokemuksen jälkeen :)

- Lättärit ja pullarit. Nämä uintitekniikan pelastajat ovat korvaamaton apu myös swimrunissa. Pullari, jalkoja kannatteleva kelluke, auttaa pitämään uintiasennon myös lenkkarit jalassa. Tuunasin pullarin swimrunin tarpeisiin, eli porasin sen läpi reiät, joista pujottelin kuminauhan. Tämä viritys laitetaan sitten reiden ympärille ja aina uidessa käännetään reiden "sisäpuolelle" toimittamaan kelluttajan virkaa. Juostessa pullari puolestaan käännetään pois edestä reiden ulkosyrjälle.
Lättärit, eli käsiin laitettavat apuvälineet sekä lisäävät käden pinta-alaa että sitä kautta lisäävät uinnin vastusta ja auttavat pitämään yllä uintivauhtia. Itselläni on vähäisen treenin vuoksi pienemmän vastuksen antavat S-koon lättärit, mutta kisoissa on näkynyt enimmäkseen selvästi suurempia versioita. Omalta osaltani lättäriuinti vaatii vielä harjoittelua, joten tyydyn toistaiseksi nykyisiin lättäreihin.

- Ravintoon ja nesteytykseen liittyvät varusteet: spibelt, juomapussi. Kuvasta puuttuu n. kahden litran juomapussi, joka viritetään märkäpuvun alle ja jonka avulla on mahdollista huolehtia nesteytyksestä Solvallan kaltaisen pitkän kisan aikana. Laitoin Porkkalan kisassa juomapussin ilmastointiteipillä suoraan kylkiin kiinni. Viritelmä pysyi, mutta teipistä jääneet muistohiertymät ovat edelleen näkyvissä molemmissa kyljissä. Ajattelinkin Solvallassa laittaa päälleni triathlon-kisapuvun yläosan ja juomapussin ilmastointiteipillä sen päälle, jolloin "muistoilta" toivottavasti vältyttäisiin. Tärkeää on, että juomapussi ei pääse valumaan, koska se on aika epämukavaa. Muutoin pussi on kätevä, sillä letkun saa viritettyä märkäpuvun kaula-aukosta ja sen kautta nesteen nauttiminen on helppoa juostessa.
Spibeltiin puolestaan laitan geelit (joita tulee olemaan iso kasa). Lisäksi vyössä voi kantaa kisassa mahdollisesti pakollisia varusteita.

- Pakolliset varusteet: Porkkalan kisassa pakollisia varusteita oli edellä mainittujen lisäksi kartta vedenpitävässä karttapussissa, pilli molemmilla kilpailijoilla (meillä tämä kuuluu swimrun-märkkäriin), kompassi, ensiapuside vedenpitävästi pakattuna ja numeroliivi. Osa tavaroista kuljetettiin märkäpuvun sisässä ja osa spibeltissä, numeroliivi luonnollisesti märkäpuvun päällä.

Huh, on siinä tavaraa kerrakseen kannettavaksi koko matkan ajaksi. Tosin vaikka määrä kuulostaa suurelta, siihen tottuu nopeasti eikä varusteisiin oikeastaan edes kiinnitä huomiota kisan aikana etenkään, mikäli kaikki sujuu mukavasti (mm. juomapussi pysyy selässä eikä pullari häviä matkan varrelle). Tällä setillä siis lähdetään viikonlopun kisaan, vähäsen jo jännittää!

Pari juoksuviikkoa ja tähtäimessä tankkaus, osa 2

No niin, sitten viikon 37 kimppuun. Haluan nostaa sen osalta kaksi huipputreeniä, jotka olivat kyllä viikkoni pelastus: maanantain tonnit ja torstain "pitkä" lenkki.

Viikko alkoi tehokkaasti tonnin vedoilla Ruissalon promenadilla. Edellisestä tonnikerrasta oli jo tovi aikaa, joten oli kiva nähdä, ovatko vauhdit muuttuneet. Nyt vetokertojen määrääkin nostettiin kuuteen edellisestä määrästä 4x1000 m+2x500 m. Ensimmäisen vedon oli määrä olla rento, about 4:50 tahtia. Lähdin siitä sitten juoksemaan rennon kovaa kuten ohje kuului. Juoksu olikin todella helppoa ja mietin että mahdanko vetää vähän liian hitaasti. Ekan tonnin jälkeen kello kuitenkin pysähtyi aikaan 4:38. Oho, sehän menikin hyvin ja tuntui lähes hölkkävauhdilta! Parin minuutin tauko ja ei kun uusiksi, nyt aikaan 4:34. Sitten kaksi seuraavaa aikoihin 4:26 ja 4:24. Koska juoksu tuntui edelleen hyvältä, päätimme koettaa josko kahdella viimeisellä vedolla vauhti nousisi 4:10-4:15 tuntumaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan vauhti jäi 4:20 minuuttiin/km. Päättelimmekin, että jalat olivat vielä sen verran puhki viime viikosta ja etenkin perjantain porrastreenistä, että se näkyi viimeisissä rypistyksissä. Väsymys tuntui myös kropassa kahden viimeisen vedon aikana: jalka ei vain noussut vaikka kuinka käskytin, ja askel oli kaukana irtonaisesta. No eipä siinä, vauhdit ovat kuitenkin kasvaneet selvästi aikaisempaan verrattuna, mikä on hyvä merkki.

Tiistaina kävin pitkästä aikaa puntilla keskikroppaa ja käsiä vahvistamassa ja keskiviikkona pyöräilin kevyesti Ruissaloon (n. 20 km) poimimaan auringonkukkia, jotka Turun kaupunki ystävällisesti asukkailleen tarjosi.

Ruissalon auringonkukkaloistoa.

Sitten tuli torstai, ja pitkästä aikaa pitkän lenkin vuoro. Olen jo tovin tässä tuskaillut, että paria swimrun-treeniämme lukuunottamatta pitkät yli kympin lenkit on jäänyt lähes kokonaan väliin viimeisen parin kuukauden aikana. Jostain kumman syystä takaraivossani kytee edelleen ajatus siitä, että kestävyysurheilijan normikalenteriin kuuluvat pitkät lenkit läpi vuoden, vaikka eihän se niin ole. Juoksukestävyydestäni huolestuneena lähdin kuitenkin juoksemaan kohti Paimiota. Koska koko Turku-Paimio-välin tahkoaminen olisi ollut vähän turhan pitkä matka, otin bussin Tuorlaan asti ja juoksin sieltä Piikkiön kautta Paimioon noin 16 kilometrin matkan. Tarkoitus oli juosta lenkki kiihtyvänä, eli hiljalleen vauhtia nostaen. Mietin, mitenköhän siinä mahdan onnistua kun en ole vastaavia juurikaan juossut.

Lähdin matkaan mielestäni kevyellä hölkkävauhdilla hyvinkin lämpimässä ja aurinkoisessa syyssäässä. En liiemmin vilkuillut kellostani vauhteja, vaan menin täysin fiiliksen mukaan. Noin kahdeksan kilometrin kohdalla aloin tutkailla statistiikkaa, ja kympin kohdalla kilometrien väliajat olivat seuraavat: 5:39 min/km, 5:28, 5:25, 5:22, 5:20, 5:18, 5:13, 5:08, 5:08, 5:05. No jopas jotakin, ajattelin. Olin juossut siihen asti itselleni loistavilla vauhdeilla ja varaa oli vielä parantaa. Kympin kohdalla jouduin pitämään kahden minuutin juoma- ja geelitauon kun kurkkua alkoi kuivaa, mutta sitten juoksu jatkui. Tiesin, että seuraavien kahden kilometrin aikana vauhti tippuu hieman Paimiontiellä olevan piiitkän ylämäen vuoksi. Onneksi tiputus ei ollut kuitenkaan kovin radikaali (5:15 min/km ja 5:13 min/km). Sitten sainkin vauhdin nostettua takaisin "oikealle" tasolleen ja seuraavien kilsojen väliajat olivat 4:56, 4:57 ja viimeinen 4:43. Olin niin tyytyväinen lenkin kulusta ja etenkin siitä, että pääsin vielä viimeisillä kilometreillä reilusti alle viiden minuutin vauhteihin. Loppuun tein vielä noin kilometrin verryttelyn, joten kokonaissaldona oli 15 km aikaan 1:19 h (keskivauhti 5:16 min/km). Taisi siinä tulla jonkinmoinen ennätys 15 k:lle tehtyä!

Nämä kaksi viikon avaintreeniä olivat todella tärkeitä etenkin henkisesti. Olen ollut hieman epävarma siitä, kuinka kestävyyskunnolleni on käynyt pitkien lenkkien ja pk-lenkkienkin jäätyä vähiin. Nyt kuitenkin tiedän, että kehitystä on tapahtunut ja oikeaan suuntaan ollaan menossa. Tieto kestävyyskunnon säilymisestä tuo varmuutta myös ensi lauantain Solvalla swimrunia ajatellen. Silloin team Vastavirran ohjelmassa on juosta metsissä yli 32 km ja uida Nuuksion järvissä lähes 6 km, joten rankka päivä on varmasti tulossa. Varovaisimmankin arvion mukaan aikaa tähän menee ainakin 7 h, jolloin huomiota täytyy kiinnittää entistä enemmän tankkaukseen ennen kisaa ja sen aikana. Ajattelin aloittaa hiilarien lisäämisen hiljalleen jo tiistaina ja jatkaa tankkausta torstaihin asti. Tällöin perjantaina on paluu normaaliin ruokavalioon ja lauantaina kisa. Valmistautuminen ansainnee oman tekstinsä vielä ennen kisaa, sillä etenkin varusteiden tiimoilta on vielä paljon mietittävää. :)

Tätä on luvassa lauantaina. Lähde: solvallaswimrun.com.

Pari juoksuviikkoa ja tähtäimessä tankkaus, osa 1

Moikka!

Taas on jäänyt pari viikkoa päivittämättä erinäisten kiireiden vuoksi. Miten tuntuukin, että vaikka syksy saa ja kalenteri tyhjenee ainakin meillä viikonlopun osalta erinäisistä menoista ja kisoista, kiireet viikolla ne vain lisääntyvät. Vaikka blogia en ole ehtinyt päivittää, on viimeisten viikkojen aikana tapahtunut monenmoista. Koska tekstistä tulisi muutoin aivan järkyttävän pitkä, olen jakanut sen kahteen osaan aloittaen viikosta 36.

Edellisviikko alkoi heti maanantaina kunnon vetorypistyksellä. Teimme Kupittaanpuistossa minuutin vetoja lyhyellä, vain puolen minuutin palautuksella (luonnollisesti verryttelyt, venyttelyt ja liikkuvuustreenit kuuluivat asiaan). Lähdin tekemään treeniä kovalla itseluottamuksella. "Mut näähän on vaan minuutin vetoja, ei kai se lyhyt palautus mitään haittaa". Jukra kunpa olisin tiennyt.

Vetoja oli siis ohjelmassa yhteensä 15. Ensimmäiseen vetoon lähdettiin tunnustellen 4:10 min/km-vauhdilla. Se meni ihan kivasti. Juoksimme vedot aina edes takaisin ja merkkasimme viivan hiekkatielle jokaisen juostun vedon jälkeen, jolloin pystyimme seuraamaan vauhtia. Jokaisella vedolla piti päästä ainakin viivalle, mieluiten sen yli. Kymmenen vedon jälkeen pidimme hieman pidemmän tauon ja siinä kohtaa alkoi jo tuntua. No, enää viisi edessä. Viisi nopeinta, toivoin. Kolme seuraavaa meni vielä mutta kaksi viimeistä olivat kyllä rajua puristusta. Väsymyksestä huolimatta vauhti kuitenkin kiihtyi loppua kohti mentäessä ja viimeisen vedon vauhdiksi tuli 3:47 min/km. Sen jälkeen tuli kyllä puhallettua kerta jos toinenkin Kupittaanpuiston nurtsilla. Treeni oli kova ja tehokas. Olen ollut pidempien vetojen ystävä, mutta tuo lyhyt palautus teki kyllä tehtävänsä, suosittelen!

Muutoin viikkoon kuului meidän seuran yhteisuintitreenien aloitus Impivaarassa keskiviikkona. Olosuhteiden pakosta juoksin treeniin ja sieltä takaisin, eli yhteensä 10 km. Se olikin vähän odotettua rankempi reissu, sillä treeneissä vierähti lähes kaksi tuntia (uintitreeniä ennen teemme loistavan lihaskunto- ja liikkuvuusharjoituksen) ja matkoihin meni kolmas mokoma, jolloin olin kotona vasta kymmenen jälkeen illalla. Kun seuraavana aamuna herätys oli kuudeltä, jäivät unet pakostakin hieman vähemmälle. Ehkä ensi kerran jätän juoksut väliin ja hoidan itseni hallille vaikka pyörällä :)
Torstaina viikko jatkui "perinteisillä" parisatasilla ja perjantaina menimme portaille. Treenitunteja viikkoon ei kulunut kuin 4:29 joten aika perusviikko oli kaikkinensa. Monipuolista juoksua ja vähän uintiakin sisältyi viikkoon eli ihan hyvä.

Viikko 35: swimrunia ja loman loppu

Moikka!

Viime viikon treenikatsaus tulee nyt vähän myöhässä, kun on ollut kaikenlaista hässäkkää. Palasin viime torstaina lomata takaisin töihin, ja tuntuu että orientoituminen on vieläkin käynnissä :) Lisäksi meidän pienokainen täytti sunnuntaina vuoden, ja viikonloppu kului pitkälti pientä isoa poikaa juhliessa.

Viime viikko alkoi sähäkästi vetoreenillä. Tein Kupittaan urheiluhallin liepeillä minulle uuden setin, 8x1 minuutin vedot parin minuutin palautuksella. Tämä on taas sitä omalle epämukavuusalueelle menemistä: olen huono juoksemaan kovempaa, ja minuutin vedot ovat kaukana lemppareistani eli tonnin vedoista. Teimme kunnon verkat, liikkuvuustreenit ja koordinaatiot alkuun ja sitten tositoimiin. Ensimmäinen veto meni tunnustellen vauhdilla 3:54 min/km. Toisella vedolla mentiinkin hieman kovempaa ja seuraavilla vedoilla vauhti liikkui välillä 3:46 min/km-3:56 min/km. Viimeinen veto oli kunnon puristus, ja siinä vauhti nousi 3:41 minuuttiin kilometriltä. Vetojen pituus oli n. 260-280 metriä, eli treenistä tuli ihan hyvä alku- ja loppuverryttelyineen.

Tiistaina olin vielä lomalla, mutta jostain kumman syystä heräsin jo 5:40. Koska perheemme pojat vielä nukkuivat ja olo oli reipas, päätin mennä vetämään Impivaaran uimahalliin aamutreenin ennen kuin mieheni lähtee töihin. Olin Impivaaran ovella 6:05 ihmettelemässä, ja altaassa klo 6:10. Tein pienen alkuverryttelyn ja sen jälkeen 5x300 m lättäreillä+pullareilla sekä lopuksi verkat. Lättäriuinti on jäänyt harmittavaisen vähiin kesällä, vaikka nimenomaan sitä pitäisi nyt treenata 19.9. häämöttäviä Solvallan swimrun-kisoja silmällä pitäen. Uinti sujui kuitenkin mukavasti ja hallissa oli aamulla kovin rauhallista. Tulin kotiin puoli kahdeksan maissa vielä aamukahvitkin Impparissa juotuani ja sainkin viettää loppupäivän laatuaikaa pojan kanssa.

Keskiviikkona meillä olisi ollut jälleen 10x200 metrin vetotreeni Orikedolla, mutta jouduin aikatauluongelmien vuoksi jättämään sen väliin. Tein päivällä kahdeksan kilometrin lenkin hölkäten rattaiden kanssa kohti Ruissaloa ja sieltä takaisin. Lenkki oli kevyt, ja ennemminkin palauttava n. 6 min/km-vauhdeilla. Torstai jäi urheilun osalta välipäiväksi, ja perjantaina menimme porukalla Kuuvuoren portaille hankkimaan voimaa kinttuihimme. Portaita noustiin erinäisin tekniikoin, ja kyllä se jälleen sai jaloissa tuntumaan. Porrastreeni on kyllä hyvä korvaava muoto kuntosalin jalkatreenille, ihan vielä kun ei viitsisi mennä sisätiloihin nostamaan rautaa.

Perjantain treeni oli myöhään illalla, ja yöunet jäivät hieman lyhyiksi, sillä lähdimme swimrun-tiimiläiseni eli Jennin kanssa ajamaan kohti Nuuksiota ennen seitsemää lauantaiaamuna. Tarkoitus oli tutustua tuleviin kisamaastoihin ja ottaa hieman tuntumaa Solvallan polkuihin ja vesiin sekä tietenkin testata välineitä. Meillä oli mukana suuntaa antava Solvallan reittikartta, ja tavoitteenamme oli juosta ja uida kisan sprinttireitti vastakkaiseen suuntaan (12 km juoksua ja 2 km uintia). Noh, mehän lähdimme jotenkin väärään suuntaan heti ensimmäisen juoksun aikana. Matkan piti olla varmaankin n. 4-5 km, ja seitsemän kilometriä hölkättyämme aloimme miettiä, että ehkä olemme väärällä reitillä. Lähdimme takaisin päin, ja lopulta löysimme Kattilajärven, jonka piti olla ensimmäinen uintiosuuksista. Tähän mennessä olimme juosseet jo 10 km ja olo oli sen mukainen: märkäpuku oli aivan märkä hiestä, samoin kengät. En olisi uskonut, että yhdestä ihmisestä voi irrota niin paljon nestettä :D onneksi meillä oli juomasäiliöt märkäpukujen alla, joten nestehukka ei päässyt vaivaamaan.

Uinti Kattilajärven yli oli ihanan virkistävä. Vesi oli puhdasta ja raikasta, tyypillistä järvivettä. Vastakkaiselle rannalle päästyämme lähdimme suunnistamaan seuraavalle järvelle, joka oli Urja. Sen rannalle oli onneksi helpompi löytää, mutta tenkkapoo tuli, kun etsimme paikkaa, josta aloittaa uinti. Pelkkää kaislikkoa koko ranta täynnä! Vaikka kisassa emme olisi epäröineet hetkeäkään liejuun joutumista, treenissä olimme sen verran hienohelmoja että yritimme etsiä mukavampaa lähtöpaikkaa. Ihanan loiva kallio löytyikin pian, ja aloitimme uinnin kohti vastakkaista rantaa (se paikka varmaan on kisassakin se oikea uinnin startti :D ). Jälleen virkistävää ja loistavaa järvivettä. Rantautuminenkin kävi helposti ylös kalliota, ja jatkoimme metsäpolkua kohti seuraavaa etappia. Tähän mennessä pelkästään juoksukilsoja oli kerääntynyt sen 12, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmaamme ja lähdimme takaisin kohti autoa ja luonnonkeskus Haltiaa. Sekään ei kuitenkaan ollut kovin helppoa. Epäselvä karttamme ei auttanut meitä enää lainkaan, eikä telttailemaan tullut tyttöporukkakaan osannut neuvoja kyselessämme oikein sanoa, mikä polku on oikea. Onneksi Jennillä oli suunnistajana kompassi mukana, ja päätimme luottaa siihen. Aikamme pikkuruisia polkuja tarvottuamme löysimme hiekkatien, josta aloitimme taipaleemme ja pääsimme takaisin autolle. Päätimme hyvän treenin vielä lyhyeen uintiin Nuuksion Pitkäjärvessä, joka sekin on yksi uintietapeista itse kisassa. Samalla saimme huuhdeltua hiet pois iholta.

Swimrun-tamineissa treenin jälkeen (kuva Jenni). Koetimme ensimmäistä kertaa kiinnittää pullarin kuminauhalla reiteen. Toimi.

Loppupulahdus tehtiin Nuuksion Pitkäjärvessä.

Innokkaat treenaajat :D

Kaiken kaikkiaan juoksua tuli päivän saldona 15 km ja uintia n. 1,5 km. Käynti tulevissa kisamaastoissa oli hyvä, ja vaikka reitiltä eksyimmekin, saimme ainakin juosta ihan tarpeeksi. Samalla saimme ensiraapaisun Solvalla swimrunin haastaviin maastoihin: korkeuseroja riittää, samoin haastavia polkuja mutta toisaalta myös upeita uintiosuuksia ja hienoa luontoa. Tulevassa kisassahan juoksua on yhteensä 35 km ja uintia 5 km eli helpolla meitä ei päästetä. Olo on kuitenkin suhteellisen hyvä kisasta, ja mikäs siinä on ollessa kun meillä on Jennin kanssa niin mahtava tiimi.
Sunnuntai kuluikin juhliessa ja treenistä palautuessa. Vaikka tunteja ei viime viikolla kovin paljon mittariin kertynytkään, olivat treenit mukavan vaihtelevia.

Ma: Vetoreeni 8x100 m + verkat, 1 h
Ti: Uinti 1700 m 38 min
Ke: Juoksulenkki rattailla 8 km 48 min
To: Lepo
Pe: Porrastreeni 1 h
La: Swimrun-treeni Solvallassa 2 h 45 min
Su: Lepo