Rikkonaisen kisakauden päätös: Rautaveden puolimaraton

Moikka! Pitkästä aikaa sain päivitettyä blogiakin. Hieman on ollut motivaatio-ongelmia treenaamisen kanssa, sillä jalan rasitusvamma katkaisi juoksutreenit yli kahdeksi kuukaudeksi heti Nuts Pallaksen jälkeen. Tähän varmasti osansa oli Pallas-viikonlopun aikaisilla päätöksillä. 30 kilometrin Nuts- polkujuoksu oli perjantaina ja mukavasti menneen kisan jälkeen puhkuin intoa, ja ilmoittauduin samaisena sunnuntaina järjestettyyn Turku trail cupin 8,7 kilometrin kisaan. Jo sunnuntaiaamuna totesin, että jalat ovat aika puhki, mutta lähdin kisaamaan ja oli se kyllä kova reissu. Juoksu kuitenkin kulki viimeisillä voimilla, ja lopulta kellotin ajan 49:28 ja ylsin jopa kolmannelle sijalle. Tmän jälkeen pidin parin viikon tauon juoksusta, ja kesälomailin hyvällä omallatunnolla.

Lenkille lähdin elokuun alussa, ja heti huomasin kipuilua oikean jalan säären sisäosassa. Yritin kuitenkin itsepintaisesti hölkkäillä, mutta kun lenkit keskeytyivät järkyttävään kipuun, päätin mennä lääkäriin. Magneettikuva sen paljasti: jalassa oli alkava rasitusmurtuma, ja sain saman tien tuliaisiksi lääkärikäynniltä vähintään neljän viikon juoksukiellon. Voin ihan suoraan myöntää, että harmitti niin vietävästi. Koska juoksu piti nyt jättää, päätin kaivaa maantiepyöräni naftaliinista (eli seinältä) ja aloin yhdistää avovesiuintia ja pyöräilyä parhaani mukaan. Yksi kesän lempitreeneistä olikin tänä aikana pyöräily Kakskerran järvelle, 2-3 kilometrin uinti avovedessä ja pyöräily takaisin, jolloin kilometrejä kertyi 35-40. Pidempiin pyöräilyreissuihin ei kyllä tarmo riittänyt, mutta tämän kaltaisiin siirtymisiin fillari oli omiaan. Sen ansiosta fillarikilsoja kertyikin elokuun aikana 311, mikä oli nollaan verrattuna aikamoinen lisäys. Lisäksi sain raahattua itseni salille vähintään kerran viikossa tekemään jalkavoimaa (mm. kyykyt) ja corea, ja hiljalleen voimatasot alkoivat nousta.

Uinti- ja pyöräilypalluroita riitti elokuussa

Elokuun lopussa yritin hölkkäillä ensimmäistä kertaa. Neljän kilometrin lenkki meni ok, mutta jalkakipu palasi sen jälkeen. Ei siis vieläkään toiveita juoksusta, ja lannistuin uudelleen. Samalla syyskuun kisasuunnitelmat alkoivat stressata. Olimme ilmoittautuneet mm. Solvalla swimruniin pitkälle matkalle, mutta alkoi näyttämään yhä epätodennäköisemmältä, että kisaan pääsisin. Lisäksi Turku trail cupin loput osakilpailut saivat jäädä, samoin muut juoksut. Pyöräilykauden lähestyessä loppuaan keskitin tarmoni uintiin, ja parhaimpina viikkoina kilometrejä kertyi altaassa tai avovedessä lähes 10. En ollut juurikaan käynyt uimassa alkuvuonna, joten nyt sain mahdollisuuden kehittää vauhtiani ja hiljalleen perustreenin vauhti laski jälleen alle 2:00 min/100 m ja vedotkin alkoivat kulkea vauhdikkaammin.

Uintipainotteinen syyskuu

Syyskuun lopussa jälleen uusi yritys hölkätä. Ja jälleen kipu, ei enää niin infernaalisena mutta kyllä se tuntui. Nyt alkoi jo olla kärsivällisyys koetuksella: enkö pysty enää koskaan juoksemaan, mietin, ja yritin keksiä vaihtoehdon peruskunnon ylläpitoon uinnin  ja salin lisäksi. Niinpä aloin kävellä vauhdikkaalla temmolla. Uimahalliin ja takaisin, välillä rattaiden kanssa. Hiljalleen ujutin kävelyn sekaan juoksua, ja yhdeksi lempitreenikseni muodostui 1 min kävelyä/1 min juoksua -yhdistelmä. Kovaa juoksu ei haitannut jalkaa, koska sain pidettyä askeleen kevyempänä ja tekniikan paremmin kasassa, joten tein juoksuminuutit alle 5 min/km-vauhdilla. Huomasin, että tämä toimii. Parhaimmillaan lenkit ylsivät 14 kilometriin ja mieliala alkoi kohota: ehkä en olekaan kahden kuukauden tauon jälkeen ihan rapakunnossa! Lisäksi kävin kerran suunnistamassa Turku-rasteilla ja nautin metsässä olosta (tosin harhauduin väärälle rastille ja sain hylätyn tuloksiin, mutta se ei haitannut). Lokakuun loppupuolella lähdin ensimmäiselle puhtaalle juoksulenkille, ja voi onnea, sillä jalka ei enää sattunut! Itkin lenkillä ilosta lähes kolmen kuukauden juoksukipuilun jälkeen.

Vihdoin juoksua!

Lenkkini olivat lokakuun loppupuolella pituudeltaan 4-14 kilometriä, joten yhtäkään kunnon pitkistä en ollut juossut Nuts Pallaksen jälkeen. Koska rakastan haastaa itseäni ja kaipasin todella lappujuoksuja, päätin ottaa riskin ja ilmoittautua pyhäinpäivänä järjestetylle Rautaveden maratonille. Tässä oli tosin taustalla syvempikin ajatus: juoksu kulki läpi Sastamalan ja viime marraskuussa pois nukkuneen, rakkaan äitini kotiseutujen, joten juoksu olisi samalla muisto äidille, kun järjestettiin osuvasti pyhäinpäivänä. Lähdin ajelemaan kohti Sastamalaa lauantaiaamulla yksin, ja intoa puhkuen. Tiesin, että jaksaisin juosta, mutta pientä epävarmuutta herätti jalan kunto ja etenkin se, mitä vauhtia uskaltaisin lähteä juoksemaan. Lenkkini olivat olleet tähän mennessä joko juoksu-kävelyä tai puhdasta hölkkää (vauhti >6:00 min/km). Päätin mennä joukon mukana ja itseä kuunnellen.

Tapahtumana Rautaveden maraton oli pienehkö, mutta toimiva kaikin puolin. Meitä puolimaratoonareita oli mukavasti, ja sain koko matkan ajalle onnekseni juoksuseuraa, mikä helpotti etenemistä. Tiesin jo ennalta, että maasto tulisi olemaan mäkistä, joten helpolla meitä ei päästettäisi. Lisäksi reitti kulki pitkälti pienempiä hiekkateitä, jotka olivat sateen ja plusasteiden jäljiltä mutaisia, mikä osaltaan vaikeutti menoa. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä oli aivan ihanaa olla kisaamassa! Ensimmäiset kilometrit menivät kepeästi 5:10-5:20 min/km -vauhtia. Puolivälin jälkeen mäet alkoivat tehdä tehtävänsä ja keskivauhti hieman tippui, ja kyllä se pitkien lenkkien vähyyskin alkoi tuntua. Meillä oli kuitenkin hyvä neljän juoksijan porukka, joka jaksoi pitää tasaista, 5:30 tuntumassa olevaa vauhtia yllä. Noin kolme kilsaa ennen maalia kilpailija minussa heräsi: juoksin kolmen naisen kanssa ja päätin ottaa pienen kaulan kilpasiskoihin. Sykkeet olivat jo nousseet aika koviksi, mutta sain pinnistettyä pienen loppukirin ja otettua eron. Aikakin jäi reilusti alle kahden tunnin ollen 1:56:27. Maalissa taisi vierähtää pieni onnen kyynel. Vastoinkäymisten jälkeen pääsin kisaan ja vielä maaliinkin. Lisäksi ajankohdasta ja paikasta johtuen sain koota itseäni tunneryöpyn jälkeen, kun muistot tulivat pintaan.

Ostin Hokan Clifton 3:set jalkavamman jälkeisiin lenkkeihin. Toimii, mutta ei ole kyllä vauhtikenkä. Ja saivat Rautavedellä harmaan mutavärityksen :)

Maalin jälkeen mukaan mitali, Tyrvään ruisleipä ja suihkuun, ja sitten kotiin. Tsekkasin tulokset ja huomasin ilokseni olleeni sijalla 5/18 naisten yleisessä sarjassa, joten kannatti ottaa loppukiri. Onnistunut juoksu toi mukanaan euforian, joka kantaa edelleen. Rikkonainen kausi sai sittenkin hyvän lopun! Lisäksi päätin, että otan pyhäinpäivän Rautaveden juoksun perinteeksi, ja ehkä ensi kerralla vuorossa voisi olla jo täyspitkä matka. Tästä on hyvä jatkaa peruskuntokauteen juoksumääriä kasvattaen.

Vielä kolme oppia rasitusvammasta:
1. Älä juokse, mikäli yhtään tuntuu kipuilua. Se vain pitkittää toipumista.
2. Kävely tai kävely-juoksu -yhdistelmätkin ovat hyvää pk-treeniä
3. Luota siihen, ettei juoksukunto romahda hetkessä (tai edes kolmessa kuukaudessa)

Tästä on hyvä jatkaa marraskuun treeneihin. :)

Sitä sun tätä ja polkujuoksua

Moikka!

Pitkästä aikaa päätin päivittää tekstiä tänne blogin puolelle. Alkuvuosi on liikunnan osalta sisältänyt otsikon mukaisesti vähän sitä sun tätä. Olen treenannut korkeushyppyä, käynyt pariin otteeseen kisoissakin hyppäämässä vähällä treenillä ja huonolla menestyksellä, miettinyt aloittavani pitkien ratajuoksujen treenaamisen, luopunut ideasta, käynyt ilman tavoitteita lenkillä ja lopulta aloittanut juoksukisakauden yllättävänkin ajoissa (Karhu-viestissä huhtikuussa). Niin, tästä ehkä saattaa olla huomattavissa se, etten oikein tiedä, mitä aion tänä kesänä tehdä. Kalenterissa on ainoastaan kaksi täysin varmaa kisaa: Forssan Suvi-illan puolimaraton 17.6. ja Nuts Pallas 31 km 14.7. Puolimaratonille lähden vähän ristiriitaisin tunnelmin, sillä en ole yhtään varma juoksukunnostani vähäisen treenin vuoksi, mutta ainahan sitä täytyy lähteä ennätystä jahtaamaan. Nuts Pallas on sen sijaan tämän kesän ehdoton kohokohta: lähdemme matkaan hyvän juoksuystikseni Sallan kanssa puhtaasti fiilistelemään Lapin luonnon kauneutta. Ensi meillä oli ajatuksena startata 55 km:n matkalle, mutta onneksi valitsimme lyhyemmän reitin, sillä orastava paniikki olisi tosiaan alkanut jo tässä vaiheessa näillä juoksukilometreillä (tänä vuonna vain n. 500 kilometriä).

Nuts Pallastakin silmällä pitäen olen alkanut juosta yhä enemmän epätasaisessa maastossa metsissä, joka on mukavaa paitsi jaloille, myös henkisesti. Juoksutekniikkani kivien ja kantojen seassa ei todellakaan ole parhaimmasta päästä, mutta onneksi hyppy- ja loikkaharjoitukset ovat tuoneet edes vähän voimaa askeleeseen, ja välillä voi saada jopa tunteen lennokkaasta juoksusta. Koska minun on näköjään mahdoton treenata mitään ilman tavoitekisaa, päätin osallistua elämäni ensimmäiseen polkujuoksukisaan, joka järjestettiin eilen Piikkiössä. Kyseessä oli Piikkiö Trail, joka on yksi Turku Trail cupin osakilpailuista. Valittavana oli kolme matkaa (4 km, 8 km ja 12 km) ja valitsin näistä keskimmäisen. Päivällä vielä satoi, mutta onneksi sade laantui iltaan ja kisastarttiin mennessä. Maaston liukkaudesta kuitenkin varoiteltiin, mutta päätin luottaa Irockieni pitävyyteen ja hyvin kengät tehtävänsä taas hoitivat.

Kisareittinä oli Piikkiön kehityksen talolta lähtevä luontopolku, joka oli pituudeltaan noin 4 km ja jota meidän porukka juoksi ympäri kahteen kertaan. Reittiä kuvailtiin mäkiseksi, ja sykkeet lähtivät todella nousemaan heti ensimmäisessä nousussa. Mielestäni Piikkiön luontopolku oli täydellinen polkujuoksuun: koko matka oli oikeaa polkua korkeusvaihteluineen, välillä kiviä ja kunnon juurakkoakin jonkin verran. Ensimmäinen kierros meni ohi todella nopeasti, koska keskittyminen oli maastossa koko ajan. Meitä oli kolmen naisen porukka, joka piti tasaista ja mukavan nopeaa vauhtia yllä. Toisella kierroksella nousumetrit alkoivat jo jonkin verran tuntua jaloissa, välillä jalat tuntuivat taas todella vahvoilta ja askel oli kepeä. Sain toisen kilpasisareni kanssa aikaiseksi vielä kunnon loppukirin heinikkoisella viimeisellä suoralla, ja maalissa tuntui että lyhyehköstä matkasta huolimatta jotain tuli tehtyä. Aikaa matkalla kului 44:48 (oma mittari näytti matkaksi 7,6 km), ja olin yllättynyt, kuinka rivakasti selviydyin reitiltä. Lähdin kisapaikalta pian saunaan ja lämmittelemään, joten en jäänyt seuraamaan lopullisten tulosten julkaisua. Todellinen yllätys tulikin tänään, kun katsoin tuloksia netistä ja huomasin sijoitukseni naisten sarjassa olleen 3. ja toisenkin sijan jääneen vain 9 sekunnin päähän. Tästä tietenkin sain aivan uutta puhtia kesän kisoja ajatellen, ja nyt suunnitelmissani on osallistua Trail cupin osakilpailuista ainakin Maarian ja Parmaharjun kisoihin. Samalla eilinen juoksu oli hyvää valmistautumista Lapin korkeuseroihin, tosin tulevaa varten täytyy vielä tunkata monta mäkeä :)

Lisätietoa Turku Trail Cupista löytyy täältä: http://turkutrailcup.com/

Piikkiö Trailin reittiä (kuva: turkutrailcup.com)

Liikuntavuosi 2016 ja uusi harrastus vuodelle 2017

Moikka!

Pitkähiljaiselo blogin osalta lienee syytä lopettaa, ja päivittää hieman nykyisiä fiiliksiä liikunnan osalta. Vuoden loppu ei ole ollut mitenkään urheilun täyteinen, sillä henkinen kuorma kävi
 turhan raskaaksi, kun jouduin saattelemaan rakkaan äitini haudan lepoon ja ajatukseni liikkuivat muualla kuin treeneissä. Nyt on jälleen hieman enemmän energiaa miettiä liikuntojakin ja urheilun ensi vuotta.

Viime vuoden lopulla liikunnat vähenivät 3-4 tuntiin viikossa, joten ennätykset jäivät tuntien osalta väliin.

Urheiluvuosi 2016 oli kohtalainen: sain tehdä paljon kivoja juttuja, joista päällimmäisenä mieleen jäivät swimrun-kisat. Epäonnistumisiakin oli, ja juoksu ei vahvan kevään jälkeen oikein kulkenut. Ilmassa oli hieman motivaatio-ongelmia ja jonkun verran varmasti myös ylikuntoa. En käynyt Solvallan swimrun-kisan jälkeen yhdessäkään juoksukisassa, vaan lähinnä nautiskelin hitaista metsälenkeistä Ruissalon ja Paimion poluilla. Vauhtikestävyystreenit jäivät nekin väliin lähes kokonaan, ja oletin juoksukuntoni romahtaneen täysin.

Näin ei kuitenkaan täysin käynyt, sen totesin uudenvuoden aattona pinkaistussa Liedon uudenvuoden juoksussa. Lähdin juoksuun ystäväni kanssa, ja päätimme juosta mukavalla vauhdilla välttäen liikoja rypistyksiä. Pystyimme lähes koko juoksun ajan juttelemaan, joten vauhti ei karannut käsistä 11 km:n matkalla. Olin positiivisesti yllättynyt jaksamisestani: aikaa matkaan kului 57:45, eli kuutisen minuuttia vähemmän kuin kaksi vuotta takaperin. Mikä parasta, sykkeeni pysyi keskimäärin aerobisella kynnyksellä tuolla 5:15 km-vauhdilla, joten en joutunut rutistamaan itsestäni liikoja tehoja ja palautuminenkin oli sen vuoksi nopeaa. Juoksu oli kaikin puolin mukavaa.

Tämä tulee olemaan näkymä aika pitkälti ensi kesänä. Kuva on ensimmäistä korkeushyppytreenistäni syyskuulta. Olo on edelleen kuin norsulla posliinikaupassa :)

Liedon juoksu jäänee viimeiseksi kisaksi vähään aikaan, sillä ensi vuoden suunnitelmani sisältävät myös muuta kuin kestävyysurheilua. Olen nimittäin syksyn mittaan aloittanut uudestaan 18 vuoden takaisen harrastukseni korkeushypyn, ja ensi kesänä tavoitteena olisi kisata ainakin SAUL:n kilpailuissa. Pitkän kestävyysjuoksutaustan ja hitaiden vauhtien jälkeen harjoittelun aloittaminen on ollut nihkeää, mikä lisää sisua entisestään. Olen käynyt pariin otteeseen Kupittaan hallilla hyppäämässä, ja olo on ollut kuin norsulla posliinikaupassa. Jotain on kuitenkin lihasmuistissa jäljellä, sillä tekniikka ei ole täysin hajalla. Liikuntakevääni tulee siis sisältämään paljon loikkia, hyppelyitä, nopeustreeniä ja korkeushyppyä sekä lisäksi räjähtävää lihasvoimaa.

En kuitenkaan aio täysin hylätä kestävyysurheilua, sillä olen jo ilmoittautunut ystäväni Sallan kanssa Nuts Pallaksen 30 kilometrin matkalle. Lisäksi tavoitteena olisi ainakin yksi swimrun-kisa myöhemmin kesällä. Pidemmät lenkit siis pysyvät ohjelmassa mukana, mutta tulevat olemaan poluilla tehtäviä ja enemmän tukevia kuin pääharjoitteita. Lisäksi yritän päästä kerran viikossa edelleen uimaan, jotta siinäkin pysyvät tekniikka-asiat mielessä. Aikamoisen muutoksen tämä kuitenkin vaatii ajattelutavassa, sillä esimerkiksi tuntimäärät tulevat ensi kesänä automaattisesti laskemaan.