Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja kisapäivästä oli tulossa loistava, aurinkoinen ja tuuleton, lämpöä noin kymmenen astetta. Lähdin Kaarinaan ihan ok fiiliksellä, vaikka viime viikon flunssa ja sen takia keventynyt treeni vähän laittoi mietityttämään. Päätin kuitenkin lähteä juoksemaan 5:10:n vauhtia ja katsoa, mihin asti se riittää. Porukkaa oli kisassa mukavasti, ja ajattelin löytäväni helposti seurattavan selän. Joukko hajaantui jonkun verran kuitenkin melko pian startin jälkeen, ja jotenkin kadotin peesin kokonaan ja jouduin juoksemaan lähes koko matkan yksin.
Ekat kilsat menivät suunnitelmien mukaan, sillä vauhdit olivat välillä 5:03-5:10 ja juoksu tuntui hyvältä. Ajattelin, että samalla lailla jatkuvalla tasaisella suorituksella pääsisin selvästi alle 1:50:n, mikä oli vähimmäistavoitteeni. Juoksun huumassa tein kuitenkin myös tyhmiä ratkaisuja: en ottanut kahdella ensimmäisellä juomapisteellä lainkaan vettä, ja se kostautui puolenvälin jälkeen. Toiselle kierrokselle lähdettäessä (kisa juostiin kahtena kierroksena) vauhdin ylläpitäminen alkoi olla vaikeaa, ja 13 kilometrin kohdalla alkoi mieltä kalvaa lievä epätoivo sekä kroppaa nestehukasta kielivät kylmät väreet. Otin silloin mukanani olleen geelin ja onneksi juomapistekin tuli pian vastaan. Join rauhassa lasillisen vettä ja urkkajuomaa ja jatkoin tuskaista taivallustani. Onneksi olo alkoi vähän helpottaa. Kevyt askel oli kuitenkin enää vain haave, ja km-vauhti alkoi vääjäämättä hidastua 5:20:n tuntumaan.
Viimeiset kilometrit olivat ihan kamalia:hyydyin täysin ja irvistellen yritin edetä, päässäni kuului vain hokema "nyt et ainakaan kävele, et varmasti kävele". Vauhti käväisi välillä jopa 5:30:n tasolla, mutta viimeinen kilometri oli edes hieman vauhdikkaampi. Pääsin maaliin ja olin pettynyt, kello näytti ajaksi 1:50:22 eli en päässyt edes alle 1:50:n! Mitä siitä vaikka enkka paranikin, hitaat viimeiset kilsat sekä jäänti tavoitteesta vetivät mielen maahan. Jo kisapaikat pukkarissa tehty ajatustenvaihto hyvän treenikaverin kanssa toi kuitenkin positiivisuutta ja hiljalleen aloin iloita minuutin parantuneesta ennätyksestäni. Kotona tuloksia katsoessani sain vielä yllättyä iloisesti, kun kisajärjestäjät ilmoittivatkin ajakseni 1:49:55, eli alitin kuin alitinkin sen 1:50:n rajan!
Kaarinan kisa oli kaikin puolin opettavainen. Aliarvioin puolimaratonin kisamatkana edellisten, tuntikausia kestäneiden kisojen jälkeen enkä valmistautunut kisaan tarpeeksi hyvin. Lisäksi tein suuren virheen kisan aikaisessa energiansaannissa enkä juonut tarpeeksi, ja luulen että geelejäkin olisi pitänyt olla mukana enemmän kuin yksi. Tämä täytyy pitää mielessä seuraavassa kisassa. Lyhyydestään huolimatta puolimaraton on raskas matka.
Erityisen tyytyväinen olen siihen, että kisakausi on vihdoin ohi ja voin keskittyä peruskunnon parantamiseen ja tavalliseen treeniin. Siis tervetuloa pimeys ja kylmyys, onneksi liikunnasta saa energiaa niiden selättämiseen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti