maanantai 12. lokakuuta 2015

Takaisin treeniin

Moikka! Nyt on pari täyttä lököviikkoa vietetty Solvallan swimrun-kisan jälkeen ja viime viikolla palasin takaisin treenin pariin. Tosiaan treenin määrä jäi pari viikkoa ennen sitä todella vähäiseksi: pari kertaa kävin poluilla juoksemassa, kerran kevyellä lenkillä rattaiden kanssa ja kerran salilla hankkimassa jalkani todella kipeiksi. Tuntuma kropassa on ollut sen verran väsynyt, että enempää ei ole oikein huvittanutkaan tehdä. Siitä huolimatta viime viikosta tulikin yllättävän kuormittava. Maanantain aloitin nimittäin tonnin vedoilla, joita tuli tehtyä 5 kappaletta. Jälleen kiihtyvillä vauhdeilla vauhtien pyöriessä välillä 4:37-4:20/kilometri. Kovempaakaan en oikein päässyt mutta olin tyytyväinen treeniin kuitenkin, sillä takana oli pidempi tauko edellisistä tonneista. Nämä vedot ovat edelleen oma lempitreenini vaikka suurimman osan jouduin tällä kertaa tekemään Ruissalossa jo pimeän tullen.

Tiistaina kävin vain kevyellä n. 5 kilometrin lenkillä rattaiden kanssa, ja keskiviikkona Kuuvuoren portailla tekemässä perus porrastreenin. Torstaina oli vuorossa lyhyet mäkivedot (7xn. 160 m), jotka osoittautuivatkin aika kaameiksi. Meinasi nimittäin happi loppua ihan täysin, samoin jaloista voima. Tietää ainakin, mitä tulevana talvena kehittää :)

Perjantain lepopäivän jälkeen oli vuorossa triathlonjaoston leiriviikonloppu, joka aloitettiin heti lauantaina aamutuimaan pienellä jumpalla ja sen jälkeisellä uintitreenillä Impivaarassa. Olo tuntui heti aamusta tukkoiselta ja vain paheni iltapäivää kohti mennessä. Päivään kuului uinnin lisäksi ensin juoksutreeni (lähinnä tekniikkaa)+kuntopiiri Kupittaalla ja vielä sen lisäksi voimatreeniä Urheiluliiton tiloissa Jumppalassa. Tämä kokonaisuudessaan yli neljän tunnin setti vei kyllä voimat, ja olin illalla lopen uupunut sekä flunssainen. Kotona olikin varsinainen sairastupa, sillä poikamme oli kuumeillut jo perjantaista lähtien. Tosin hän alkoi sunnuntaina hiljalleen piristyä. Itselläni oli sen sijaan olo kuin jyrän alle jääneellä, joten viikon päätteeksi suunniteltu 12-15 kilometrin kiihtyvä lenkki muuttui levoksi.

Se treeneistä. Olen tässä lepäillessäni ehtinyt miettiä myös ensi kautta ja sen kilpailuja. Mielessä on pyörinyt lähinnä kauden fokus: en halua ainakaan tehdä samoja virheitä kuin menneenä kesänä, eli ottaa liian monta pitkää kisaa kalenteriin, jolloin koko kesä käytännössä joko palautellaan tai valmistaudutaan seuraavaan kisaan. Lisäksi haluan ehdottomasti koettaa ensimmäisen kerran triathlonissa perusmatkaa, ja luultavasti kisaan sen tutuissa Voimarinteen maastoissa heinäkuun alussa. Puolimatkat jäänevät ensi kesältä kokonaan väliin, ja sen sijaan aion juosta kaksi maratonia, sekä keväällä että syksyllä. Kevään kisoissa vaihtoehtoina olisi ainakin Hampurin maraton huhtikuussa ja Kööpenhaminan maraton toukokuun puolivälissä ja tietenkin myös jo tutuksi tullut Tukholman maraton. Haluan suhteellisen suureen juoksutapahtumaan, jossa reitti on helppo. Lisäksi oman haasteensa asettaa se, että perheeni tulee mukaan, joten kohdekaupungin olisi hyvä olla "taaperoystävällinen" :) onneksi tässä on vielä aikaa miettiä kohdekaupunkia ja maratonia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti