maanantai 21. maaliskuuta 2016

Hiljaiseloa

Moikka!

Täällä blogin puolella on ollut hiljaiseloa, eikä urheilunkaan rintamalla ole tapahtunut muuta kuin pientä kevätväsymystä. Aloitin edellisviikon kovalla 3x3 km-treenillä, joka ei oikein kulkenut ja olen sittemmin pitänyt enemmän tai vähemmän taukoa juoksusta. Tämä on pääasiassa tarkoittanut lyhyitä, n. 5 kilometrin verkkalenkkejä. Viime keskiviikkona kunnostauduin ja kävin salilla sekä sen seurauksena sain jalkani aivan jumiin (kiitos jalkakyykyt). Ei siis ollut kovaa hinkua tehotreeniin viime viikonkaan lopussa, ja kokonaisuudessaan edellisviikolla juoksukilometrejä tuli kokoon 30 ja viime viikolla vain 15. Onneksi juoksun vastapainoksi uinti kulkee hyvin, ja lauantaina pääsin jälleen irroittelemaan pitkien sarjojen treenissä, jossa matkaa tuli taas mukavat 3,5 km. Koko viikon osalta uintikilometrejä kertyi 7, josta onkin tullut aika normi viime viikkojen aikana. Siihen olen todella tyytyväinen, ja tuntuu kuin tekniikkakin olisi hieman parantunut. Pitänee taas tehdä testi, jotta selviää, mihin suuntaan se kunto on oikein mennyt.

Yritän päästä tällä viikolla taas paremmin juoksutreenin makuun, ja toivon, että jalkani ovat levänneet tarpeeksi. Syytä olisi, sillä kisakauden pitäisi alkaa jo ensi viikon lopussa Tulppaanijuoksun merkeissä :) Ehkä siis ensi viikolle on enemmän kirjoitettavaakin.

Kuva kerrankin jostain muusta kuin lenkkareista. Parikan puput olivat urheilun ulkopuolinen must have-hankinta tälle keväälle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti