Moikka!
Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo tovi, ja sen jälkeen sattunut ja tapahtunut monenlaista. Yksi kauden päätavoitteistamme eli Porkkala swimrun kisattiin heinäkuun lopussa. Valmistelut olivat menneet hyvin, treeni kulki, ja kisakin lähti mukavasti käyntiin, kunnes jouduimme ennen puoliväliä lopettamaan leikin kesken. Jenni satutti nilkkansa todella pahasti kaatuessaan eräällä kalliolla ja horjahtaessaan veteen. Jalka ei enää lopulta kestänyt juoksuaskelia, ja niinpä Team Vastavirran matka päättyi kirjaimiin DNF. Arvatkaapa, miten paljon harmitti! Onneksi Jenni on kuntoutunut hyvin, ja jalka toivottavasti kestää pidempääkin rääkkiä viimeistään Solvallan pitkässä kisassa syyskuun lopulla. Olimme kuitenkin jo aikoja sitten ilmoittautuneet ensimmäistä kertaa järjestettyyn Lake to lake swimruniin, joka siis kisattiin sunnuntaina. Jenni ei päässyt parikseni, mutta onneksi sain häntä sijaistamaan varamiehen, Mikon, jonka kanssa olimme tehneet porukalla yhteisiä treenejä muutamaan otteeseen. Mikko on todella nopea uimaan ja juoksukin kulkee, joten tiesin, että saan hyvän parin kisaan. Etukäteen hieman hermostutti tosin kisan luonne: Espoossa järjestetyssä swimrunissa valittavana oli vain lyhyt matka, eli hieman yli kymppi juoksua ja 2,2 km uintia, mikä oli tällaiselle pitkiä swimrun-taipaleita koluamaan tottuneelle luonteeltaan sprintti. Kovaa siis piti mennä.
Lähdimme Mikon kanssa aamuyhdeksältä kohti Espoon Luukin kartanoa hyvillä fiiliksillä. Ilma oli mitä parhain swimrunnomiselle: reilusti alle 20 astetta lämmintä, pilvistä tai sadekuuroja. Lähtöpaikalla tunnelma oli hyvä, ja vedimme märkäpuvut päälle trooppisessa pukuhuoneilmastossa. Otin pari geeliä mukaan, pakkasin ensiapusiteen ja kartan vedenpitävään pussiin puvun sisälle, lättärit ja pullarit mukaan ja avot, olimmekin valmiita lähtöön. Lähtö oli klo 12, ja jo heti aluksi kävi selväksi että nyt mennään eikä meinata. Ensimmäisen juoksukilsan vauhdiksi tuli 4:45 min, mutta meno oli jähmeää. Olisi ehkä kannattanut verrytellä edes vähän :D ensimmäisessä uinnissa kävi nopeasti selväksi, että uinti kulki todella hyvin, ja ohitimme useita kisailijoita sen aikana. Päätimme jo heti aluksi, että otamme köyden käyttöön uinneissa, jotta saamme pidettyä vauhtia yllä. Mikko siis veti ja minä seurasin, jolloin sain keskittyä uintiin eikä tarvinnut huolehtia tähystyksestä. Köysi jätettiin myös useisiin juoksuihin, jotta vältyimme edestakaisin irroittelulta ja kiinnittämiseltä. Ihan hyvä taktiikka mielestäni. Juoksu oli kuitenkin vielä puolivälissäkin tahmeaa, ja aloimme lämmetä vasta reitistä ollessa takana jo 2/3. Kärki meni menojaan, ja keskityimme omaan tahtiin, tosin muutaman parin kanssa oli kissa ja hiiri-leikkiä aika ajoin, mikä lisäsi fiilistä. Kaiken kaikkiaan reitti oli mukava: se kulki pitkälti Luukin ulkoilualueen poluilla, joissa oli myös mukavan teknisiä osuuksia: juurakoita, kaatuneita puita, kalliota, nousuja ja laskuja. Muutenhan elämä olisi käynyt tylsäksi. Osa nousuista sai jalat hapoille ja muistutti jälleen siitä, että metsässä juoksua pitäisi harrastaa enemmän, mutta muuten fiilis oli hyvä. Uintiosuudetkin menivät mukavasti sopivan viileässä järvivedessä, tosin osa rantautumisista oli aikamoisen upottavaa mutavelliä, mutta siihen on jo näissä karkeloissa tottunut.
Sprintistä kertoi myös se, että sykkeet heiluivat todella korkealla, ja jälkeen päin katsoin, että keskisyke oli 168 ja maksimi kävi reilusti 180:n paremmalla puolella. Sykkeet tasaantuivat kuitenkin uintiosuuksilla. Jalat alkoivat tosiaan pelittää kunnolla vasta reilusti puolivälin jälkeen, ja matka loppui pitkälti kesken. Maaliin tulimme ajassa 1:50, eli alitimme selvästi salaa tavoitteenani pitämän kahden tunnin rajan. Sijoituksemme oli sekasarjassa 7., tosin sijat 4-8 tulivat maaliin minuutin sisällä, eli erot olivat hyvin pieniä. Sen sijaan kolmen kärki meni omia menojaan, ja ihailen kyllä sitä lennokkuutta, joka näiden parien askeleessa on noinkin vaikeissa maastoissa.
Maaliin pääsyn jälkeen oli aika riisua rakas märkkäri pois ja käydä suihkussa sekä fiilistellä vielä hetki tunnelmia ennen kotiin lähtöä. Kisa oli ehkä minun tapaiselle diesel-koneelle liian lyhyt, mutta esimerkiksi swimrunia kokeilevalle erinomainen valinta. Järjestelyt pelasivat erinomaisesti ja kokonaisuudessaan päivä oli loistava. Erityiskiitos kuuluu vielä kisaparilleni Mikolle, joka pääsi näin pienellä varoitusajalla mukaan. Seuraavaksi iloitellaankin swimrunin parissa Nuuksiossa syyskuussa, tosin saattaa olla, että jokin kisa on vastassa sitä ennenkin. On tää vaan niin kivaa!!!
Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo tovi, ja sen jälkeen sattunut ja tapahtunut monenlaista. Yksi kauden päätavoitteistamme eli Porkkala swimrun kisattiin heinäkuun lopussa. Valmistelut olivat menneet hyvin, treeni kulki, ja kisakin lähti mukavasti käyntiin, kunnes jouduimme ennen puoliväliä lopettamaan leikin kesken. Jenni satutti nilkkansa todella pahasti kaatuessaan eräällä kalliolla ja horjahtaessaan veteen. Jalka ei enää lopulta kestänyt juoksuaskelia, ja niinpä Team Vastavirran matka päättyi kirjaimiin DNF. Arvatkaapa, miten paljon harmitti! Onneksi Jenni on kuntoutunut hyvin, ja jalka toivottavasti kestää pidempääkin rääkkiä viimeistään Solvallan pitkässä kisassa syyskuun lopulla. Olimme kuitenkin jo aikoja sitten ilmoittautuneet ensimmäistä kertaa järjestettyyn Lake to lake swimruniin, joka siis kisattiin sunnuntaina. Jenni ei päässyt parikseni, mutta onneksi sain häntä sijaistamaan varamiehen, Mikon, jonka kanssa olimme tehneet porukalla yhteisiä treenejä muutamaan otteeseen. Mikko on todella nopea uimaan ja juoksukin kulkee, joten tiesin, että saan hyvän parin kisaan. Etukäteen hieman hermostutti tosin kisan luonne: Espoossa järjestetyssä swimrunissa valittavana oli vain lyhyt matka, eli hieman yli kymppi juoksua ja 2,2 km uintia, mikä oli tällaiselle pitkiä swimrun-taipaleita koluamaan tottuneelle luonteeltaan sprintti. Kovaa siis piti mennä.
 |
| Ennen kähtöä mietityttää, kuva Jani Kiri. |
 |
| Lähtöviivalla on iloista porukkaa. Kuva Järvestä järveen swimrun FB |
 |
| Kaunista maisemaa riitti maassa ja vedessä. Kuva Jani Kiri. |
 |
| Rantautumiset eivät ole koskaan olleet se vahvin osa-alueeni :) kuva: Jani Kiri |
 |
| Matkat olivat rapsakan lyhyitä. |
Lähdimme Mikon kanssa aamuyhdeksältä kohti Espoon Luukin kartanoa hyvillä fiiliksillä. Ilma oli mitä parhain swimrunnomiselle: reilusti alle 20 astetta lämmintä, pilvistä tai sadekuuroja. Lähtöpaikalla tunnelma oli hyvä, ja vedimme märkäpuvut päälle trooppisessa pukuhuoneilmastossa. Otin pari geeliä mukaan, pakkasin ensiapusiteen ja kartan vedenpitävään pussiin puvun sisälle, lättärit ja pullarit mukaan ja avot, olimmekin valmiita lähtöön. Lähtö oli klo 12, ja jo heti aluksi kävi selväksi että nyt mennään eikä meinata. Ensimmäisen juoksukilsan vauhdiksi tuli 4:45 min, mutta meno oli jähmeää. Olisi ehkä kannattanut verrytellä edes vähän :D ensimmäisessä uinnissa kävi nopeasti selväksi, että uinti kulki todella hyvin, ja ohitimme useita kisailijoita sen aikana. Päätimme jo heti aluksi, että otamme köyden käyttöön uinneissa, jotta saamme pidettyä vauhtia yllä. Mikko siis veti ja minä seurasin, jolloin sain keskittyä uintiin eikä tarvinnut huolehtia tähystyksestä. Köysi jätettiin myös useisiin juoksuihin, jotta vältyimme edestakaisin irroittelulta ja kiinnittämiseltä. Ihan hyvä taktiikka mielestäni. Juoksu oli kuitenkin vielä puolivälissäkin tahmeaa, ja aloimme lämmetä vasta reitistä ollessa takana jo 2/3. Kärki meni menojaan, ja keskityimme omaan tahtiin, tosin muutaman parin kanssa oli kissa ja hiiri-leikkiä aika ajoin, mikä lisäsi fiilistä. Kaiken kaikkiaan reitti oli mukava: se kulki pitkälti Luukin ulkoilualueen poluilla, joissa oli myös mukavan teknisiä osuuksia: juurakoita, kaatuneita puita, kalliota, nousuja ja laskuja. Muutenhan elämä olisi käynyt tylsäksi. Osa nousuista sai jalat hapoille ja muistutti jälleen siitä, että metsässä juoksua pitäisi harrastaa enemmän, mutta muuten fiilis oli hyvä. Uintiosuudetkin menivät mukavasti sopivan viileässä järvivedessä, tosin osa rantautumisista oli aikamoisen upottavaa mutavelliä, mutta siihen on jo näissä karkeloissa tottunut.
Sprintistä kertoi myös se, että sykkeet heiluivat todella korkealla, ja jälkeen päin katsoin, että keskisyke oli 168 ja maksimi kävi reilusti 180:n paremmalla puolella. Sykkeet tasaantuivat kuitenkin uintiosuuksilla. Jalat alkoivat tosiaan pelittää kunnolla vasta reilusti puolivälin jälkeen, ja matka loppui pitkälti kesken. Maaliin tulimme ajassa 1:50, eli alitimme selvästi salaa tavoitteenani pitämän kahden tunnin rajan. Sijoituksemme oli sekasarjassa 7., tosin sijat 4-8 tulivat maaliin minuutin sisällä, eli erot olivat hyvin pieniä. Sen sijaan kolmen kärki meni omia menojaan, ja ihailen kyllä sitä lennokkuutta, joka näiden parien askeleessa on noinkin vaikeissa maastoissa.
Maaliin pääsyn jälkeen oli aika riisua rakas märkkäri pois ja käydä suihkussa sekä fiilistellä vielä hetki tunnelmia ennen kotiin lähtöä. Kisa oli ehkä minun tapaiselle diesel-koneelle liian lyhyt, mutta esimerkiksi swimrunia kokeilevalle erinomainen valinta. Järjestelyt pelasivat erinomaisesti ja kokonaisuudessaan päivä oli loistava. Erityiskiitos kuuluu vielä kisaparilleni Mikolle, joka pääsi näin pienellä varoitusajalla mukaan. Seuraavaksi iloitellaankin swimrunin parissa Nuuksiossa syyskuussa, tosin saattaa olla, että jokin kisa on vastassa sitä ennenkin. On tää vaan niin kivaa!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti