On taas perinteisen kisarapparin aika. Kirjoittelen tätä otsikon mukaisesti hyvällä mielellä, sillä Solvallan kisa oli tältä erää viimeinen tämän vuoden puolella, ja kesä ei swimrunin osalta ole mennyt ihan nappiin. Saldona on Porkkalan keskeytyksen vuoksi vain yksi maaliintulo Lake to lake-swimrunissa (rappari täällä) plus muutamia ja kivoja treenejä. Senkin vuoksi odotukset Solvallan kisalta olivat kovat, ja pidimme täysin mahdollisena viime vuoden ajan reipasta parantamista (viime vuoden kisarappari täällä).Valmistautumista kuitenkin varjosti hieman Porkkalassa vaurioituneen Jennin jalan kunto: mikäli nilkka esim polulla meni väärään asentoon, näki hän edelleen tähtiä, joten varovaisuutta oli korostettava. Itseltäni oli valmistautuminen mennyt hyvin, mutta keskiviikkona sain kovan yskän ja kurkkukivun, ja torstaina olikin jo ääni pois. Vielä perjantaina aprikoimme, että joudummeko vaihtamaan matkan lyhyeen, mutta päätimme kaikesta huolimatta startata pitkälle ja edetä maltilla, jotta keuhkoni eivät joudu liian koviin koettelemuksiin.
Lauantaiaamunna kohti Nuuksiota starttasimme hyvällä meiningillä, joka meillä on oikeastaan aina. Matka sujui nopeasti, ja pääsimme kisapaikalle moikkaamaan mm. triathlonseurakavereitamme, jotka menestyivätkin hienosti itse kisassa. Kisainfo ja ei kun märkkärit ja muut varusteet päälle tietoisena siitä, että näissä vietetään koko päivä. Startti oli klo 10 ja matkaan lähti ilahduttavan paljon lajista kiinnostuneita, pitkälle matkalle varmaankin noin 50. Otimme alun rauhallisesti, kuten sovimme, emmekä lähteneet rynnimään kärjen taakse (tosin vauhti taisi olla niin kovaa, ettei sinne ollut asiaakaan :D). Ensin edessä oli hieman yli 2 km juoksua, jonka jälkeen ensimmäinen uinti. Meillä oli uinteja varten oranssi vetoköysi jälleen mukana, mutta pidin sen ensimmäisen uinnin ajan lanteillani odottamassa. Kävi taas hyvin nopeasti selväksi, että Jennillä uinti kulki ja itselläni ei. Sanoinkin Jennille heti uimaan noustessa, että ensi uinnilla minä köyden jatkoksi, että päästään tehokkaasti eteenpäin. Ja tätä kaavaa käytimme lähes kaikissa uinneissa. Jenni edellä, minä köyden päässä takana kuitenkin niin, että köysi oli löysällä eikä Jennin tarvinnut vetää, mutta sain itse hyödyn kun en joutunut suunnistamaan ja pystyin keskittymään itse uintiin.
Ensimmäisen uinnin jälkeen uinnit sujuivatkin kuin unelma. Jennillä on todella kova uintikunto, ja etenkin pidempien uintien aikana saavutimme lähistöllä olevia muita kisaajia ja menimme usein myös ohi. Nuuksion järvet olivat edelleen ihanan puhtaita, mutta vähän liiankin raikkaita. Vesi oli nimittäin todella kylmää (+12 C), ja se alkoi tuntua kangistumisena etenkin kisan loppupuolella. Ensin alkoivat jäätyä kasvot ja sormet ja usein sen jälkeen jalat. Onneksi etenkin pidemmät juoksut lämmittivät kroppaa, mutta täytyy sanoa, että eilinen 6 km taisi rehellisesti olla kesän viimeiset uinnit avovedessä :D Mietimme, että vesi oli todella paljon kylmempää kuin viime vuonna, mutta kisan jälkeen meille kerrottiin, että tämä on normaali lämpötila ja viime vuosi oli lähinnä lämmin poikkeus. Syksy on siis tullut uimareillekin!
Uinnin kulkivat dieselveturin lailla, ja juoksukin alkoi kulkea ensimmäisen kierroksen jälkeen. Pitkän matkan kisaajat kulkivat ensin sprintin reitin (11,3 km juoksua ja 2,4 km uintia) ja jatkoivat sitten toiseen suuntaan pidemmälle kierrokselle. Tarvitsimme siis yli kympin tarpomista lämmetäksemme, mutta onneksi heti pidemmän kierroksen alussa luuloja veivät pois yhteensä kolmet portaat, jotka johdattivat ylös kallioille. Tulipa tehtyä viikon porrastreenit samassa, mietimme kun kiipsimme jomottavin reisin ylös. Toisen kierroksen puolivälissä kroppaan tuli välillä kokonaisvaltainen hyvän olon tunne ja mahtava fiilis siitä, kuinka hienoa on juosta täällä kauniin luonnon keskellä. Metsässä juoksu oli haastavasta reitistä huolimatta kivaa ja helppoa, eli kesällä tehdyt polkulenkit tuottivat selvästi tulosta, vaikka petrattavaa toki olisi edelleen. Muutoinkin fyysisesti kisa meni kokonaisuudessaan hyvin. Viime vuoden kisarapparissa kerroin jalkojen jomotuksesta ja kovasta väsymyksestä, joita koin reitin aikana. Nyt niitä ei tullut vastaan muuten kuin aivan lopussa, vaan juoksu tuntui oikeasti hyvältä. Tosin yskä alkoi muistutella ihan tosissaan itsestään kisan loppukilsoilla ja etenkin kavutessamme sitä kaameaa laskettelurinnettä ylös, mutta muutoin fyysisesti fiilis oli hyvä. Vältyimme suurilta vastoinkäymisiltä, ja kaaduimmekin molemmat vain kerran huomion herpaannuttua haastavimmilla polkuosuuksilla. Onneksi vältyimme pahemmilta loukkaantumisilta tällä kertaa.
Hyvän olon tunne ja endorfiiniryöppy tietoisena siitä, että me selätämme tämän, alkoi kavuttuamme laskettelurinteen ylös. Siitä laskettelimme vielä n. 300 m maalialueelle, ja olimme koko matkan yhtä hymyä. Pääsimme kaikkiin tavoitteisiimme: starttaamaan pitkälle matkalle, maaliin ja vieläpä alle seitsemän tunnin (paransimme aikaamme viime vuodesta n. 15 min), vaikka olimme puolikuntoisia ja lähtö oli tosiaan vaakalaudalla. Maalissa oli helppo hymyillä, vaikka ihan voittajia ei oltukaan (sijoitus oli naisten sarjan 6.). Tämä oli loistava päätös kesän kisakaudelle, ja nyt on aika viettää pieni ylimenokausi ja sen jälkeen muuttaa hieman treenin suuntaa, tästä kuitenkin myöhemmin lisää :)
 |
| Onnelliset maaliintulijat |
 |
| Muutama kalori tuli poltettua, mutta selvästi pk:lla mentiin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti