Sain vihdoin aikaiseksi startata oman treeniblogin, jossa pyrin kertomaan omasta triathlonharjoittelustani ja kisoista mahdollisimman päiväkirjamaisesti. Sitä ennen lienee kuitenkin syytä tehdä pieni tiivistelmä itse kirjoittajasta.
Olen kolmenkymmenen vuoden rajapyykin ylittänyt turkulainen, joka innostui triathlonista hetken mielijohteesta. Olin Turussa ensimmäisellä pikamatkalla vuonna 2010 ystäväni kanssa. Välineet olivat tuolloin täysin jokamiesluokkaa eikä silloin kisaan sen kummemmin valmistauduttu, kunhan menimme lähtöpaikalle ja ihmettelimme, mihin olimme ryhtyneet. Maaliin kuitenkin pääsimme, ja jotain tuosta huvittavastakin kokemuksesta jäi kuitenkin mieleen ystävän arvonnasta voittaman olutkeissin lisäksi, sillä päätin vuoden 2013 talvella haastaa itseni ja ilmoittautua triathlonin puolimatkalle seuraavana kesänä. Aikaa harjoitella oli noin puolisen vuotta eivätkä lähtökohdat olleet kovin häävit. Olin kyllä hölkännyt muutaman maratonin elämäni aikana, mutta vapaauinnin opettelu lähti nollasta ja maantiepyörällä ajokin oli täysin vierasta puuhaa.
Ilmoittauduin kuitenkin hetimiten vapaauintikurssille. Uinti alkoi hiljalleen kulkea ja pääsin jopa eteenpäin jatkuvan pärskimisen sijaan. Samoin pyörän hankinta ja sitä myötä lukkopolkimilla pyörittämisen opettelu tuli eteen samaisena keväänä, tosin pyörälenkit uuden menopelin kanssa jäivät noin kymmeneen ennen itse kisaa. Itse koitos sujui uinnin ja pyöräilyn osalta olosuhteisiin nähden hyvin, mutta juoksussa sain vastaani lähes ylitsepääsemättömän seinän. Sain kuitenkin raahauduttua maaliin, ja niin olin suorittanut elämäni ensimmäisen puolimatkan. Treeninälkä kasvoi sen jälkeen eksponentiaalisesti ja lisäpotkua siihen sain seurakavereilta Turun Urheiluliitosta. Tästä innostuneena olin jo suunnitellut kovin vuoden 2014 kisakalenteria, mutta jouluna 2013 suunnitelmani ottivat onnellisesti takapakkia, kun poikamme ilmoitti tulostaan. Näin ollen kisat saivat jäädä ja treenitkin muuttivat muotoaan viime kesänä kasvaneen vatsan myötä. Poikamme syntyi viime elokuussa, ja eipä aikaakaan kun olin jälleen hiljalleen aloittamassa harjoittelua ja tekemässä uusia suunnitelmia. Näillä näkymin niihin kuuluu kaksi puolimatkaa kesällä 2015 ja ainakin yksi maratonreissu.
Tätä ensimmäistä blogikirjoitusta tehdessäni olen jo päässyt poikamme syntymän jälkeen hyvin treenaamisen makuun ja saanut kasvatettua viikottaisen treenituntimäärän 7-8 tuntiin. Pienen poikamme on syytä saada ansaittu huomionsa, joten elämäni on tällä hetkellä melkoista tasapainoilua työn, äitiyden ja urheilun välillä. Koska tuntimäärää on vaikea nykyisestä kasvattaa, olenkin päättänyt panostaa määrän sijasta laatuun harjoittelussani. Toiseksi kulmakiveksi ja myös aikamoiseksi haasteeksi on muodostunut harjoittelun tehokkuus ja joutuminen välillä myös omalle epämukavuusalueelle. Olen nimittäin sortunut aikaisemmin "helppoon" harjoitteluun alhaisilla sykkeillä ja tiukasti peruskestävyysalueella. Niin tarpeellista kuin pk-treeni onkin, niin kehityksen edellytyksenä on sen lisäksi itsensä haastaminen ja välillä myös kovemmilla tehoilla harjoittelu. Sen yritän pitää mielessäni tästä lähtien.
Triathlon on tällä hetkellä kovassa nosteessa Suomessa, eikä ihme. Laji vei minutkin heti mukanaan, ja sen myötä urheilusta on tullut harrastuksen sijasta elämäntapa.
Tervetuloa mukaan kulkemaan kanssani tätä antoisaa matkaa kohti ensi kesän kilpailuja. Jokainen kisapäivä on juhlapäivä, ja toivottavasti ensi kesänä juhlitaan toden teolla!
Olen kolmenkymmenen vuoden rajapyykin ylittänyt turkulainen, joka innostui triathlonista hetken mielijohteesta. Olin Turussa ensimmäisellä pikamatkalla vuonna 2010 ystäväni kanssa. Välineet olivat tuolloin täysin jokamiesluokkaa eikä silloin kisaan sen kummemmin valmistauduttu, kunhan menimme lähtöpaikalle ja ihmettelimme, mihin olimme ryhtyneet. Maaliin kuitenkin pääsimme, ja jotain tuosta huvittavastakin kokemuksesta jäi kuitenkin mieleen ystävän arvonnasta voittaman olutkeissin lisäksi, sillä päätin vuoden 2013 talvella haastaa itseni ja ilmoittautua triathlonin puolimatkalle seuraavana kesänä. Aikaa harjoitella oli noin puolisen vuotta eivätkä lähtökohdat olleet kovin häävit. Olin kyllä hölkännyt muutaman maratonin elämäni aikana, mutta vapaauinnin opettelu lähti nollasta ja maantiepyörällä ajokin oli täysin vierasta puuhaa.
Ilmoittauduin kuitenkin hetimiten vapaauintikurssille. Uinti alkoi hiljalleen kulkea ja pääsin jopa eteenpäin jatkuvan pärskimisen sijaan. Samoin pyörän hankinta ja sitä myötä lukkopolkimilla pyörittämisen opettelu tuli eteen samaisena keväänä, tosin pyörälenkit uuden menopelin kanssa jäivät noin kymmeneen ennen itse kisaa. Itse koitos sujui uinnin ja pyöräilyn osalta olosuhteisiin nähden hyvin, mutta juoksussa sain vastaani lähes ylitsepääsemättömän seinän. Sain kuitenkin raahauduttua maaliin, ja niin olin suorittanut elämäni ensimmäisen puolimatkan. Treeninälkä kasvoi sen jälkeen eksponentiaalisesti ja lisäpotkua siihen sain seurakavereilta Turun Urheiluliitosta. Tästä innostuneena olin jo suunnitellut kovin vuoden 2014 kisakalenteria, mutta jouluna 2013 suunnitelmani ottivat onnellisesti takapakkia, kun poikamme ilmoitti tulostaan. Näin ollen kisat saivat jäädä ja treenitkin muuttivat muotoaan viime kesänä kasvaneen vatsan myötä. Poikamme syntyi viime elokuussa, ja eipä aikaakaan kun olin jälleen hiljalleen aloittamassa harjoittelua ja tekemässä uusia suunnitelmia. Näillä näkymin niihin kuuluu kaksi puolimatkaa kesällä 2015 ja ainakin yksi maratonreissu.
Tätä ensimmäistä blogikirjoitusta tehdessäni olen jo päässyt poikamme syntymän jälkeen hyvin treenaamisen makuun ja saanut kasvatettua viikottaisen treenituntimäärän 7-8 tuntiin. Pienen poikamme on syytä saada ansaittu huomionsa, joten elämäni on tällä hetkellä melkoista tasapainoilua työn, äitiyden ja urheilun välillä. Koska tuntimäärää on vaikea nykyisestä kasvattaa, olenkin päättänyt panostaa määrän sijasta laatuun harjoittelussani. Toiseksi kulmakiveksi ja myös aikamoiseksi haasteeksi on muodostunut harjoittelun tehokkuus ja joutuminen välillä myös omalle epämukavuusalueelle. Olen nimittäin sortunut aikaisemmin "helppoon" harjoitteluun alhaisilla sykkeillä ja tiukasti peruskestävyysalueella. Niin tarpeellista kuin pk-treeni onkin, niin kehityksen edellytyksenä on sen lisäksi itsensä haastaminen ja välillä myös kovemmilla tehoilla harjoittelu. Sen yritän pitää mielessäni tästä lähtien.
Triathlon on tällä hetkellä kovassa nosteessa Suomessa, eikä ihme. Laji vei minutkin heti mukanaan, ja sen myötä urheilusta on tullut harrastuksen sijasta elämäntapa.
Tervetuloa mukaan kulkemaan kanssani tätä antoisaa matkaa kohti ensi kesän kilpailuja. Jokainen kisapäivä on juhlapäivä, ja toivottavasti ensi kesänä juhlitaan toden teolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti