Liikunta ja vauvavatsa = mahdoton yhdistelmä?

Ajattelin pyhittää tämän kirjoituksen ajatuksilleni raskaudenaikaisesta liikunnasta, koska näin puoli vuotta poikamme syntymän jälkeen sen aikaiset tuntemukset ovat vielä suhteellisen hyvin muistissa ja aihe on ajankohtainen jälleen ihan lähipiirissäni. Yritin hakea treenistä vauvavatsan kanssa itse aktiivisesti tietoa, mutta tulokset olivat melko laihoja ja neuvolan ohjeet liikunnan määrästä ja tehoista olivat suhteellisen suurpiirteisiä. Tiesin toki hyvin, että liikuntaa oli hyvin suotavaa ja suositeltavaa raskauden aikana, mutta useat kysymykset vaivasivat. Esimerkiksi jos treenimäärät nousevat normaalisti yli 7-10 tuntiin viikossa, mikä silloin on sopiva harjoitusmäärä raskausaikana? Entä miten neuvolassa ja eri oppaissa annettuun 150 bpm-sykerajaan pitäisi suhtautua, onko se ehdoton vai voiko syke käydä intervallityyppisesti myös korkeammalla tasolla? Onko altaassa uinnissa tai avovesiuinnissa joitain rajoituksia lasketun ajan lähestyessä?

Etenkin googlettamalla ohjeita raskauden aikaisesta liikunnasta riitti laidasta laitaan. Lopulta päätin ottaa järjen käteen, ja liikkua täysin tunteella, omaa kroppaani kuunnellen. Liikuntaa kertyikin yllättävän paljon, kun katsoo yhteenvetoa viime vuoden harjoittelusta. Olin suurimman osan vuodesta, eli elokuun loppuun asti raskaana, ja poikamme syntymän jälkeen syys-lokakuussa liikuin muutaman viikon normaalia rauhallisemmin. Tästä huolimatta treenitunnit nousivat ihan mukaviin määriin, nimittäin koko vuoden osalta saldoksi tuli 342 harjoitusta ja 263 tuntia. Selvästi eniten harrastin vuoden aikana juoksua, 753 kilometrin edestä. Juoksu olikin minulle lajeista yllättäen helppo, sillä kävin viimeisellä hölkällä vain muutama päivä ennen poikamme syntymää ja aloitin kevyen juoksun jälleen melko pian syntymän jälkeen. Myös uimassa kävin olosuhteisiin nähden melko ahkerasti, 54 kertaa vuoden aikana, samoin salilla (41 kertaa). Pyöräkilometrit sen sijaan jäivät todella vähiin, polkeminen maantiepyörällä nimittäin vaikeutui sitä mukaa kuin vatsa kasvoi. Tarkistin, että tein viimeisen pidemmän pyöräilyn heinäkuun alussa, kun pyöräilin matkan Turku-Paimio-Turku (n. 60 km).

Raskauden viimeisten viikkojen aikana kävin lähinnä salilla, lyhyillä lenkeillä ja uimassa Samppalinnan maauimalassa. Vointini oli koko raskauden ajan olosuhteisiin nähden hyvä. Ainoastaan kesän helleaalto teki viimeisillä viikoilla olon vaikeaksi, mikä tarkoitti sitä, että urheilu edes hieman viileämmissä olosuhteissa oli mahdollista ainoastaan todella aikaisin aamulla. Niinpä tervehdin aurajokirannan sorsia useina aamuina jo viiden jälkeen. Iltapäivät sen sijaan kuluivat pitkälti siestan merkeissä, koska en yksinkertaisesti jaksanut tehdä siinä paahteessa mitään.
 

Oma kokemukseni raskaudenaikaisesta liikunnasta oli siis pelkästään hyvä, ja se heijastui myös myöhempään toipumiseen. Toki tiedän, että olin onnekas monessa suhteessa: selvisin pitkälti ilman pahoinvointeja ja suurempia kipuja, jotka olisivat rajoittaneet liikkumista. Tämän tiedostaen en haluakaan tuputtaa hullunlailla treenaamista kenellekään raskausaikana, vaan kehotan kuuntelemaan omaa kehoa, sillä se kyllä kertoo, milloin jotain on tullut tehtyä liikaa tai väärin. Toisaalta jos olo tuntuu mukavalta urheillessa vauvamahan kanssa, mikään ei estä jatkamaan harjoittelua aina viimeisille viikoille asti.

Niin, ja niihin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiinkin sain lopulta vastaukset. Eli kyllä treenituntien määrä voi pysyä korkeana, jos tehot jäävät mataliksi. Ja sitä 150 bpm-rajaa ei kannata maanisesti tuijottaa. Intervallityyppistäkin treeniä tein, mutta varmistin, että sykkeet eivät viipyneet korkeina pitkää aikaa. Ja viimeiseksi: uinnin osalta jatkoin pitkälti samaa rataa kuin ennenkin, eli uin sekä maauimalassa että avovedessä.

Treenit keventyivät reilusti loppuraskauden aikana, mutta jatkuivat muutoin lähes entiseen malliin (LA 30.8.)