tiistai 17. maaliskuuta 2015

Viikko 11 loppui ongelmiin

Tervehdys!

Viime viikko ei mennyt ihan putkeen. Tai oikeastaan alkuviikko meni, mutta sunnuntai olikin haasteita täynnä. Viikosta piti tulla kova viikko, ja sitä se olikin, mutta oikeastaan vain juoksun osalta. Tein tiistaina jälleen mukavan yhdistelmätreenin: ensin poljin sisällä n. 40 minuuttia, johon sisältyi pari viiden minuutin voimavetoa. Sitten nopeasti juoksuvaatteet päälle ja ulos. Tein noin kilometrin alkuverryttelyn ja sen jälkeen 3 km kovaa. Kilometrin taittuivat aikoihin 5:11-5:07 ja onnistuin jälleen kiristämään loppua kohden. Sen jälkeen loppuverryttely ja takaisin kotiin. Olin tyytyväinen tähän 1 h 10 min kestäneeseen kompaktiin treeniin.

Toisen vauhtijuoksun aika oli torstaina. Tuolloin ohjelmassa oli 5 km rennon kovaa, ja päätin juosta sen Ruissaloon ja takaisin. Ensin n. 1,5 km verryttelyä ja sen jälkeen hanat auki. Kilometrit taittuivat yllättävän helposti: pyrin pitämään yllä n. 5 minuutin kilometrivauhteja ja ne ylittyivätkin vain muutamalla sekunnilla. Viimeiseen kilometriin kunnon kiristys ja päästiin jo reilusti alle viiden minuutin ajan ollessa n. 4:45. Täytyy sanoa että Pansiontien katupölyn keskellä hengitys tuntui välillä raskaalta, mutta olin jälleen tyytyväinen ja oli täydellistä juosta aurinkoisessa kevätsäässä.

Sunnuntaina olikin sitten vuorossa perinteinen pitkä lenkki, jolle onneksi sain seuraa Tukholman maratonillekin kanssani matkaavasta ystävästä. Juoksimme Halistenkoskelle ja siitä  kävelyreittejä kohti Vanhaalinnaa ja takaisin koukaten rautatiesillan kautta. Matkaa tuli 20 km n. 6:30 min/km-vauhdilla, mutta juoksu tuntui hyvinkin tahmealta ja täytyy myöntää ettei yhtään pidempi lenkki olisi houkutellut. Kun pääsin kotiin, olo oli surkea, jalat särkivät ja pian huomasinkin olevani pienessä kuumeessa. Keho viesti siis levon tarpeesta, ja nyt aion kuunnella sitä vielä alkuviikonkin ajan. Heikon olon vuoksi sunnuntailta jäi väliin uinnin tekniikkatreeni ja suunnittelemani lihaskuntoharjoitus kahvakuulaillen. Juoksusaldoksi kuitenkin tuli n. 40 km eli täytyy olla suhteellisen tyytyväinen.

Ei tämän ihan näin vähiin pitänyt jäädä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti