maanantai 8. helmikuuta 2016

Onnistuneita vetoreenejä

Moikka!

Taas on uusi viikko starttaamassa ja samalla viime viikon katsauksen aika. Viikko alkoi hyvillä mielin, sillä jalat olivat palautuneet mukavasti kevyen viikon aikana rasituksesta ja juoksutuntumakin oli freesi. Tiistaille ja torstaille osuikin kaksi ihan loistavaa mattotreeniä. Ensimmäinen oli tiistaina, jolloin ohjelmassa oli juosta 14 km:n kiihtyvä lenkki. Ilma ei ollut taaskaan parhaimmasta päästä ulkojuoksua ajatellen, joten  verkkasin pari kilsaa salille ja tein kympin kiihtyvän matolla. Tarkoitus oli aloittaa 5:30:n vauhdista ja kiihdyttää siitä tasaisesti 1 kilometrin välein. Vitosen vauhtiin asti meni mukavasti, mutta kolmen vikan kilsan kohdalla askel aikoi painaa ja vikan 4:45 min kilsan kohdalla väsyin ihan tosissaan. Treeni tuli kuitenkin tehtyä ja kympin ajaksi 50:30 eli keskivauhtikin oli hyvä, 5:03/km. Verkkailin vielä pari kilsaa takaisin kotiin ja niin oli treeni tehty.

Keskiviikkona palauttelin jalkoja ja kävin taas aamuvarhaisella Impparissa uimassa. Torstaina oli vuorossa viikon toinen avaintreeni, eli 10x500 m 2 min palautuksin. Verkkasin jälleen pari kilsaa matolla ja ryhdyin tositoimiin. Aloitusvauhti oli tällä kertaa 4:30 ja siitä kiristin joka vetoon 5 sek/km eli kovin veto oli 3:45 min/km. Treeni oli mahtava, ja etenkin viimeisissä vedoissa tunsi oikeasti juoksevansa kovaa. Palautus oli kuitenkin sen verran pitkä, että sykkeet ehtivät laskea ennen seuraavaa puristusta ja energiat riittivät hyvin koko treenin ajan. Olen alkanut pitämään matolla juoksusta yhä enemmän ja etenkin vetotreenit on kiva tehdä matolla, se kun ei armahda vauhdeissa. Perus-pk:t teen edelleen mieluusti ulkona, mutta eilinen maltillinen pitkä lenkki jäi kyllä välistä supermasentavan sään vuoksi. Uusi yritys on luvassa tänään.

Viikko 5
Maanantain osuva mietelause Bloombergilla

Koko treeniviikko pähkinänkuoressa:
Ma: pk 6 km 5:40 min/km
Ti: kiihtyvä 10 km + verkat 4 km 1:14
Ke: uinti 1500 m
To: verkat 3 km + vedot 10x500 m
Pe: kuntopiiri 1 h
La: uinti 2400 m
Su: kevyt 5 km

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti