No niin, lienee aika päivittää ajatuksia ja kokemuksia Tukholman reissulta. Kaikkinensa matka oli loistava: se piti sisällään mukavan irtautumisen arjesta ja paljon itsensä ylittämisen tunteita. Täältä siis pesee :)
Valmistautuminen
Koska Tukholman maraton oli vain kaksi viikkoa HCR:n jälkeen, otin valmistautumisen treenin kannalta erittäin kevyesti. Vaikka en Helsingissä juossutkaan ihan sata lasissa ja vetänyt itseäni piippuun, ajattelin ottaa siitä palautumisen kannalta varman päälle ja tein vain neljä lenkkiä viimeisen parin viikon aikana. Kisaviikolla kävin tiistaina tunnustelemassa jalkoja ja otin muutaman 200 metrin kevyen vedon pururadalla. Toisena lenkkinä olikin sitten noin viiden kilometrin herkistely perjantaina maratonin aattona.
Valmistautumisen toinen puoli, nimittäin tankkaus, olikin sitten sieltä raskaammasta päästä. Aloitin hiilareiden painottamisen jo keskiviikkona, ja söin kyllä ihan kaikkea: pastaa, riisiä, urheilujuomaa, karkkia...perjantaihin mennessä olo oli turpea ja olin aivan varma siitä, että painoa oli tullut lisää ainakin viisi kiloa. Viimeiset pasta-annokset Tukholmassa maratonin expossa ja kaupungin vilskeessä perjantaina olivat vaikeita saada alas, ja olin lauantaina maratonpäivän aamuna helpottunut jo senkin takia, että se järkyttävä syöminen on ohi :)
Matkustimme jo torstaina iltalaivalla Tukholmaan, jossa olimme juoksukaverini Jennin kanssa varhain perjantaiaamuna. Kävimme hotellissamme pitkällä aamiaisella ja lähdimme numeroiden hakuun kisapaikalle puolentoista kilometrin päähän. Numerot haettuamme käyskentelimme vielä expossa, josta tarttui mukaan mm. uudet shortsit kesän juoksuihin. Koska aikaa riitti edelleen ja hotellin check-in alkoi vasta iltapäivällä, päätimme käyttää Tukholman tarjoamat ostosmahdollisuudet hyväksi ja lähdimme kiertämään keskustan kauppoja. Reissulla vierähtikin muutama tunti ja olimme hotellilla vasta illalla. En tiedä, onko kaupungilla kävely se paras keino vetreyttää jalkoja maratonia varten, mutta aika kului nopeasti muuhun kuin juoksun jännittämiseen.
Maratonpäivä
Maratonpäivän aamuna meillä oli mahdollisuus nukkua pitkään. Jännitystä oli kuitenkin jo aamulla sen verran ilmassa, että en pystynyt aivan täysipainoisesti nauttimaan tästä luksuksesta. Aamiaisella perhoset alkoivat vallata vatsanpohjaa toden teolla. Hermoilu jatkui hotellilla, jossa viihdyimme melko pitkään: lähdimme kisapaikalle vasta vähän ennen puolta kahtatoista, kun lähtömme oli 12:10. Osin päätökseen vaikutti päivän keli: ennusteet lupailivat sadetta ja tuulta, joten emme halunneet värjötellä juoksushortseissa ja hihattomassa paidassa ulkona liian kauaa.
Verryttelimme lähtöpaikalle, jossa näimme TuUL:n seurakaverit ja vaihdoimme viime hetken kuulumiset. Sitten alkoi lähtöpaikalle siirtyminen, joka sujui melko jouhevasti. Meidän pelipaikka hyvää aikaa ajatellen ei todellakaan ollut sieltä parhaimmasta päästä. Tukholmassa porukka jaettiin nimittäin ilmeisesti edellisten maratonaikojen perusteella lähtöryhmiin, jotka starttasivat kahdessa aallossa: ensin klo 12 ns. kova ryhmä eli lähtöryhmät A-E ja kymmenen minuuttia myöhemmin ryhmät F-J. Meidät oli sijoitettu tämän toisen porukan puoliväliin lähtöryhmään H eli ihan tarpeeksi taakse. Esimerkiksi neljän tunnin tai edes 4:15-aikaan tähtääviä jäniksiä ei ryhmässämme ollut lainkaan, ja aavistelin tämänkin perusteella, että juoksun alusta voi tulla hidas.
Tunnelma oli kuitenkin lähdössä loistava, ja jännitys alkoi muuttua iloksi ja energiaksi. Kun lähtölaukaus pamahti, oli jännitys jo tipotiessään ja edessä 42 km pitkin Tukholman kauniita katuja. Maratonreitti kiertää siis keskustaa ja on kahtena lenkkinä, joista toinen kiertää hieman pidemmälti Djurgårdenin läpi. Luvassa oli siis kauniita maisemia. Sääennusteita ei etukäteenkään voinut luonnehtia näteiksi, sillä tiesimme, että luvassa on vettä. Tämä alkoi käydä todeksi heti lähdössä, jolloin saimme ensimmäiset vesipisarat niskaamme.
Maratonin alku oli odotetusti hitaanlainen, mutta ihan kävelyvauhtiin ei jouduttu tyytymään ja saimme pidettyä kilometrivauhdin kuuden minuutin tuntumassa. Sen jälkeen vauhti tasaantui keskimäärin 5:30-5:40 min/km välille. Ohiteltavaa riitti ja välillä meidän piti poukkoilla ihan toden teolla juoksijoiden seassa, jotta löysimme hyvän ohitusväylän. Ensimmäiset parikymmentä kilometriä eteni tästä huolimatta tasaisen rennosti, ja väliaikamme puolimaratonin kohdalla oli 01:59:13. Koska olo oli vielä tuolloin energinen, ajattelin että mikäli kaikki menee nappiin, olisi jopa neljän tunnin alitus mahdollinen. Sade oli matkan aikana kuitenkin yltynyt, ja kolea ilma sekä märkä iho alkoivat hyydyttää pintaverenkiertoa. Puolivälin jälkeen kylmyys alkoi tuntua käsissä. Tämä näkyi lähinnä siinä, että geelipussien avaaminen puolen tunnin välein oli yhä vaikeampaa, kun sormet eivät kohmeeltaan ottaneet koukistuakseen. Jalat toimivat kuitenkin edelleen hyvin, ja matkaa jatkettiin yhä yltyvässä sateessa. 25-30 km:n kohdalla alkoi juoksu jo hieman tylsistyttää, mutta Jennin eteneminen vierellä antoi voimaa jatkaa. 30 km tuli täyteen ja jalatkin alkoivat hiljalleen väsyä. Tsemppasimme kuitenkin toisiamme toteamalla että enää 12 km, sehän on vain kevyen sunnuntailenkin verran.
Kilometrit 30-35 menivät tasaisesti, mutta olo oli yhä epämukavampi. Tässä vaiheessa olimme täysin läpimarkiä, lenkkarit litisivät vettä ja jalkoja piti käskyttää etenemään. Käsissä ei enää ollut tuntoa lainkaan. 35 km:n kohdalla tarvittiin jo todella tahdonvoimaa eteenpäin pääsyyn, sillä jalat alkoivat kangistua kylmyydessä ja matkan varrella nautitut geelitkin pyrkiä takaisin kurkkuun. Vatsan kanssa ei kuitenkaan tullut onneksi sen pahempia ongelmia, mutta tuska lihaksissa oli melkoinen. Vaikka yritin tihentää askeltani ja ruoskia itseäni kovempaan vauhtiin, eivät jalat enää totelleet. Toisaalta vauhti kuitenkin pysyi 5:40 minuutissa, joten tiesin, että jos jaksan tätä vauhtia loppuun asti, alittaisin melko varmasti neljä tuntia. Viimeisillä kilometreillä energiat olivat jo täysin lopussa, mutta onneksi katsojilta sai tsemppiä. Kun Tukholman stadion näkyi edessä, oli oli todella helpottunut ja tuska alkoi muuttua iloksi: jes, taidan sittenkin selvitä maaliin! Sisääntulo stadionin portista oli maaginen: sitä tunnetta, kun kaikkensa antaneena juoksee viimeiset sadat metrit, ei voi sanoilla kuvailla. Vielä viimeiset askeleet, ja maaliviiva on siinä. Upea tunne ja ilon kyyneleet. Mitali kaulaan ja maaliintulijoiden virran mukana eteenpäin kohti maaliintuloaluetta.
Maaliintulon jälkeen alkoikin sitten päivän pahin osuus. Vaikka vettä satoi pitkälti koko juoksun ajan, liike piti jalat kuitenkin lämpiminä. Maaliintulon jälkeen iski luihin ja ytimiin ulottuva kylmyys, joka oli todella epämiellyttävää. Sain järjestäjiltä kertakäyttösadetakin, joka kuitenkin oli laiha lohtu suojaamaan kylmältä ja tuulelta, kun kuivia ja lämpimiä vaatteita ei ollut. Sormeni olivat irtisanoneet sopimuksen jo aikoja sitten, ja jopa ajanottochipin irroittaminen lenkkareista oli työn ja tuskan takana (tämän vuoksi myös kuvat maalialueelta jäivät vähiin, sillä en yksinkertaisesti pystynyt kaivamaan puhelinta esiin taskusta). Maalialueella puolestaan oli jonoja ruokajakeluun. Onnistuin kuitenkin haalimaan itselleni lämpimän kahvin ja pullan pahimpaan energiavajeeseen.
Meillä oli vaihtovaatteet ym lämmikkeet hotellilla, jonne jouduimme taivaltamaan n. puolentoista kilometrin matkan. Tunto alkoi jo kadota koko kropasta, ja jalat särkivät tolkuttoman paljon kävelyn aikana. Palkinnoksi tuskien taipaleesta pääsimme kuitenkin hotellilla lämpimään suihkuun ja haaleaan saunaan, jotka onnistuivat lämmittämään hieman jääkylmää kroppaa. Hiljalleen elämä alkoi taas voittaa, ja onnistuimme taistelemaan itsemme terminaaliin ja Turun laivaan. Siellä suuntasimme saman tien ostamaan tuliaiset ja syömään, jonka jälkeen kutsuikin sänky. Harmi vain, että lihaskivuista johtuen yöunet jäivät kovin vähiin. Seuraavana aamuna takaisin Turussa oli kuitenkin kaksi tyytyväistä juoksijaa, me alle neljän tunnin tytöt.
Nyt pari päivää juoksun jälkeen tunnelma on loistava. Jalat ovat kuin puupökkelöt, mutta ehkä lihaskivut hellittävät pikkuhiljaa ja on aika suunnata katseet kesän päätavoitteisiin eli triathloniin ja puolimatkan kisoihin. Lisäksi kisakalenteriin tullee vielä lisäyksiä, mutta niistä lisää ilmoittautumisten selvittyä. Nyt olen innoissani siitä, että saan monipuolistaa jälleen harjoitteluani eikä enää tarvitse pitää painopistettä pelkästään juoksussa. Tätä olinkin jo kaivannut viimeisen kuukauden aikana.
Vaikka säiden herrat eivät olleet kovin suotuisia meille maratoonareille tänä vuonna, voin suositella Tukholman maratonia juoksutapahtumana. Etenkin näin turkulaisena matkustaminen paikan päälle oli todella helppoa. Vaikka tapahtuma oli iso, järjestelyt sujuivat maalialueen ruokajonoista huolimatta hyvin. Ensimmäiseksi ulkomaan maratoniksi Tukholma olisi varmasti oiva valinta.
Tässä vielä tarkemmat tulokset kisasta:
Kokonaisaika 3:58:20 (parannusta ennätykseen 58 min)
Keskivauhti 5:39 min/km
Sijoitus 1091/3930 (sarja naiset yleinen)
Kokonaismatka Ambitissa 42,9 km (kertoo jotakin tehdyistä poukkoiluista reitillä muita juoksijoita ohittaessa)
Valmistautuminen
Koska Tukholman maraton oli vain kaksi viikkoa HCR:n jälkeen, otin valmistautumisen treenin kannalta erittäin kevyesti. Vaikka en Helsingissä juossutkaan ihan sata lasissa ja vetänyt itseäni piippuun, ajattelin ottaa siitä palautumisen kannalta varman päälle ja tein vain neljä lenkkiä viimeisen parin viikon aikana. Kisaviikolla kävin tiistaina tunnustelemassa jalkoja ja otin muutaman 200 metrin kevyen vedon pururadalla. Toisena lenkkinä olikin sitten noin viiden kilometrin herkistely perjantaina maratonin aattona.
Valmistautumisen toinen puoli, nimittäin tankkaus, olikin sitten sieltä raskaammasta päästä. Aloitin hiilareiden painottamisen jo keskiviikkona, ja söin kyllä ihan kaikkea: pastaa, riisiä, urheilujuomaa, karkkia...perjantaihin mennessä olo oli turpea ja olin aivan varma siitä, että painoa oli tullut lisää ainakin viisi kiloa. Viimeiset pasta-annokset Tukholmassa maratonin expossa ja kaupungin vilskeessä perjantaina olivat vaikeita saada alas, ja olin lauantaina maratonpäivän aamuna helpottunut jo senkin takia, että se järkyttävä syöminen on ohi :)
Matkustimme jo torstaina iltalaivalla Tukholmaan, jossa olimme juoksukaverini Jennin kanssa varhain perjantaiaamuna. Kävimme hotellissamme pitkällä aamiaisella ja lähdimme numeroiden hakuun kisapaikalle puolentoista kilometrin päähän. Numerot haettuamme käyskentelimme vielä expossa, josta tarttui mukaan mm. uudet shortsit kesän juoksuihin. Koska aikaa riitti edelleen ja hotellin check-in alkoi vasta iltapäivällä, päätimme käyttää Tukholman tarjoamat ostosmahdollisuudet hyväksi ja lähdimme kiertämään keskustan kauppoja. Reissulla vierähtikin muutama tunti ja olimme hotellilla vasta illalla. En tiedä, onko kaupungilla kävely se paras keino vetreyttää jalkoja maratonia varten, mutta aika kului nopeasti muuhun kuin juoksun jännittämiseen.
Maratonpäivä
Maratonpäivän aamuna meillä oli mahdollisuus nukkua pitkään. Jännitystä oli kuitenkin jo aamulla sen verran ilmassa, että en pystynyt aivan täysipainoisesti nauttimaan tästä luksuksesta. Aamiaisella perhoset alkoivat vallata vatsanpohjaa toden teolla. Hermoilu jatkui hotellilla, jossa viihdyimme melko pitkään: lähdimme kisapaikalle vasta vähän ennen puolta kahtatoista, kun lähtömme oli 12:10. Osin päätökseen vaikutti päivän keli: ennusteet lupailivat sadetta ja tuulta, joten emme halunneet värjötellä juoksushortseissa ja hihattomassa paidassa ulkona liian kauaa.
Verryttelimme lähtöpaikalle, jossa näimme TuUL:n seurakaverit ja vaihdoimme viime hetken kuulumiset. Sitten alkoi lähtöpaikalle siirtyminen, joka sujui melko jouhevasti. Meidän pelipaikka hyvää aikaa ajatellen ei todellakaan ollut sieltä parhaimmasta päästä. Tukholmassa porukka jaettiin nimittäin ilmeisesti edellisten maratonaikojen perusteella lähtöryhmiin, jotka starttasivat kahdessa aallossa: ensin klo 12 ns. kova ryhmä eli lähtöryhmät A-E ja kymmenen minuuttia myöhemmin ryhmät F-J. Meidät oli sijoitettu tämän toisen porukan puoliväliin lähtöryhmään H eli ihan tarpeeksi taakse. Esimerkiksi neljän tunnin tai edes 4:15-aikaan tähtääviä jäniksiä ei ryhmässämme ollut lainkaan, ja aavistelin tämänkin perusteella, että juoksun alusta voi tulla hidas.
Tunnelma oli kuitenkin lähdössä loistava, ja jännitys alkoi muuttua iloksi ja energiaksi. Kun lähtölaukaus pamahti, oli jännitys jo tipotiessään ja edessä 42 km pitkin Tukholman kauniita katuja. Maratonreitti kiertää siis keskustaa ja on kahtena lenkkinä, joista toinen kiertää hieman pidemmälti Djurgårdenin läpi. Luvassa oli siis kauniita maisemia. Sääennusteita ei etukäteenkään voinut luonnehtia näteiksi, sillä tiesimme, että luvassa on vettä. Tämä alkoi käydä todeksi heti lähdössä, jolloin saimme ensimmäiset vesipisarat niskaamme.
Maratonin alku oli odotetusti hitaanlainen, mutta ihan kävelyvauhtiin ei jouduttu tyytymään ja saimme pidettyä kilometrivauhdin kuuden minuutin tuntumassa. Sen jälkeen vauhti tasaantui keskimäärin 5:30-5:40 min/km välille. Ohiteltavaa riitti ja välillä meidän piti poukkoilla ihan toden teolla juoksijoiden seassa, jotta löysimme hyvän ohitusväylän. Ensimmäiset parikymmentä kilometriä eteni tästä huolimatta tasaisen rennosti, ja väliaikamme puolimaratonin kohdalla oli 01:59:13. Koska olo oli vielä tuolloin energinen, ajattelin että mikäli kaikki menee nappiin, olisi jopa neljän tunnin alitus mahdollinen. Sade oli matkan aikana kuitenkin yltynyt, ja kolea ilma sekä märkä iho alkoivat hyydyttää pintaverenkiertoa. Puolivälin jälkeen kylmyys alkoi tuntua käsissä. Tämä näkyi lähinnä siinä, että geelipussien avaaminen puolen tunnin välein oli yhä vaikeampaa, kun sormet eivät kohmeeltaan ottaneet koukistuakseen. Jalat toimivat kuitenkin edelleen hyvin, ja matkaa jatkettiin yhä yltyvässä sateessa. 25-30 km:n kohdalla alkoi juoksu jo hieman tylsistyttää, mutta Jennin eteneminen vierellä antoi voimaa jatkaa. 30 km tuli täyteen ja jalatkin alkoivat hiljalleen väsyä. Tsemppasimme kuitenkin toisiamme toteamalla että enää 12 km, sehän on vain kevyen sunnuntailenkin verran.
Kilometrit 30-35 menivät tasaisesti, mutta olo oli yhä epämukavampi. Tässä vaiheessa olimme täysin läpimarkiä, lenkkarit litisivät vettä ja jalkoja piti käskyttää etenemään. Käsissä ei enää ollut tuntoa lainkaan. 35 km:n kohdalla tarvittiin jo todella tahdonvoimaa eteenpäin pääsyyn, sillä jalat alkoivat kangistua kylmyydessä ja matkan varrella nautitut geelitkin pyrkiä takaisin kurkkuun. Vatsan kanssa ei kuitenkaan tullut onneksi sen pahempia ongelmia, mutta tuska lihaksissa oli melkoinen. Vaikka yritin tihentää askeltani ja ruoskia itseäni kovempaan vauhtiin, eivät jalat enää totelleet. Toisaalta vauhti kuitenkin pysyi 5:40 minuutissa, joten tiesin, että jos jaksan tätä vauhtia loppuun asti, alittaisin melko varmasti neljä tuntia. Viimeisillä kilometreillä energiat olivat jo täysin lopussa, mutta onneksi katsojilta sai tsemppiä. Kun Tukholman stadion näkyi edessä, oli oli todella helpottunut ja tuska alkoi muuttua iloksi: jes, taidan sittenkin selvitä maaliin! Sisääntulo stadionin portista oli maaginen: sitä tunnetta, kun kaikkensa antaneena juoksee viimeiset sadat metrit, ei voi sanoilla kuvailla. Vielä viimeiset askeleet, ja maaliviiva on siinä. Upea tunne ja ilon kyyneleet. Mitali kaulaan ja maaliintulijoiden virran mukana eteenpäin kohti maaliintuloaluetta.
Maaliintulon jälkeen alkoikin sitten päivän pahin osuus. Vaikka vettä satoi pitkälti koko juoksun ajan, liike piti jalat kuitenkin lämpiminä. Maaliintulon jälkeen iski luihin ja ytimiin ulottuva kylmyys, joka oli todella epämiellyttävää. Sain järjestäjiltä kertakäyttösadetakin, joka kuitenkin oli laiha lohtu suojaamaan kylmältä ja tuulelta, kun kuivia ja lämpimiä vaatteita ei ollut. Sormeni olivat irtisanoneet sopimuksen jo aikoja sitten, ja jopa ajanottochipin irroittaminen lenkkareista oli työn ja tuskan takana (tämän vuoksi myös kuvat maalialueelta jäivät vähiin, sillä en yksinkertaisesti pystynyt kaivamaan puhelinta esiin taskusta). Maalialueella puolestaan oli jonoja ruokajakeluun. Onnistuin kuitenkin haalimaan itselleni lämpimän kahvin ja pullan pahimpaan energiavajeeseen.
Meillä oli vaihtovaatteet ym lämmikkeet hotellilla, jonne jouduimme taivaltamaan n. puolentoista kilometrin matkan. Tunto alkoi jo kadota koko kropasta, ja jalat särkivät tolkuttoman paljon kävelyn aikana. Palkinnoksi tuskien taipaleesta pääsimme kuitenkin hotellilla lämpimään suihkuun ja haaleaan saunaan, jotka onnistuivat lämmittämään hieman jääkylmää kroppaa. Hiljalleen elämä alkoi taas voittaa, ja onnistuimme taistelemaan itsemme terminaaliin ja Turun laivaan. Siellä suuntasimme saman tien ostamaan tuliaiset ja syömään, jonka jälkeen kutsuikin sänky. Harmi vain, että lihaskivuista johtuen yöunet jäivät kovin vähiin. Seuraavana aamuna takaisin Turussa oli kuitenkin kaksi tyytyväistä juoksijaa, me alle neljän tunnin tytöt.
Nyt pari päivää juoksun jälkeen tunnelma on loistava. Jalat ovat kuin puupökkelöt, mutta ehkä lihaskivut hellittävät pikkuhiljaa ja on aika suunnata katseet kesän päätavoitteisiin eli triathloniin ja puolimatkan kisoihin. Lisäksi kisakalenteriin tullee vielä lisäyksiä, mutta niistä lisää ilmoittautumisten selvittyä. Nyt olen innoissani siitä, että saan monipuolistaa jälleen harjoitteluani eikä enää tarvitse pitää painopistettä pelkästään juoksussa. Tätä olinkin jo kaivannut viimeisen kuukauden aikana.
Vaikka säiden herrat eivät olleet kovin suotuisia meille maratoonareille tänä vuonna, voin suositella Tukholman maratonia juoksutapahtumana. Etenkin näin turkulaisena matkustaminen paikan päälle oli todella helppoa. Vaikka tapahtuma oli iso, järjestelyt sujuivat maalialueen ruokajonoista huolimatta hyvin. Ensimmäiseksi ulkomaan maratoniksi Tukholma olisi varmasti oiva valinta.
Tässä vielä tarkemmat tulokset kisasta:
Kokonaisaika 3:58:20 (parannusta ennätykseen 58 min)
Keskivauhti 5:39 min/km
Sijoitus 1091/3930 (sarja naiset yleinen)
Kokonaismatka Ambitissa 42,9 km (kertoo jotakin tehdyistä poukkoiluista reitillä muita juoksijoita ohittaessa)
 | ||
Yllä: Suomi-tytöt lähdössä baanalle. Kiitos Jennille, parhaalle seuralle matkan aikana.
Alla: lähdön tunnelmaa. Juoksijaa oli kuin pipoa ja itse lähtöviiva kaukana horisontissa
 |
Ai kauhee mikä suoritus!! Menee ihan kylmät väreet ja tippa tulee täälläkin linssiin! Mahtavaa Marianne!!! Hatunnosto! Arvaapa vaan jännitetäänkö täällä nyt Paavoa kahta kauheammin :D
VastaaPoistaKiitos Salla! Ja mä kun vielä viikko sitten luulin, että päästään juoksemaan kivassa kesäsäässä! Onneksi Paavossa ei todennäköisesti tarvii jäätyä. Tuun kannustamaan kyllä jos vain suinkin pääsen. Ja hyvin se menee, ihan varmasti :)
VastaaPoista