maanantai 27. huhtikuuta 2015

Superviikko 17

Huomenta!
Jestas kun väsyttää. Takana on oikea superviikko treenin suhteen. Urheilua piisasi 12 h 27 min, eli viikko oli tämän vuoden raskain tähän mennessä. Yritin nyt saada kokoon myös pyöräkilometrejä, ja lähdin heti tiistaina pyörittelemään noin tunnin lenkille Naantaliin ja takaisin ennen lounastreffejäni. Iltapäivällä oli vuorossa 19 kilometrin pitkä lenkki, jolle onneksi sain juoksuseuraa ja matka sujuikin nopeasti ihan perusvauhtia (n. 6 min/km).

Tiistain kolmen tunnin treenipäivä ei pahemmin painanut jaloissa. Hyvä niin, sillä varsinainen pyöräilyn kuningaspäivä oli keskiviikkona, jolloin tein soolona n. 87 kilometrin lenkin reittinä Turku-Naantali-Merimasku-Askainen-Nousiainen-Masku-Turku. Reitin ensimmäinen puolisko oli kyllä kaikkea muuta kuin helppo: sain vastaani kunnon tuulen, joka ei päästänyt pyöräilijäparkaa otteestaan. Välillä tuuli puhalsi taas sivulta niin, että ohjaustangosta sai pitää kiinni ihan kunnolla jotta vältin ajautumisen autojen sekaan. Askaisista Maskuun ajo olikin jo nautinnollista, ja rauhalliset pikkutiet toivat siihen oman mausteensa. Maskussa tietyöt hidastivat hieman vauhtia ja loppukilometreillä alkoi jo matka sekä todella kova nälkä painaa, sillä olin varautunut reissuun vain neljällä energiageelillä ja vedellä. Sekin ongelma korjaantui, kun kotiin pääsyn jälkeen sain eteeni kunnon pasta-annoksen. Jälkikäteen katsottuna sykkeet pysyivät hyvin pk-alueella eivätkä jalatkaan kipeytyneet pahasti vaikka satulassa tuli viihdyttyä kolme ja puoli tuntia.


Torstaina olikin sitten alkuviikon rypistyksen jälkeen kevyempi päivä, johon kuului "vain" 2,5 kilometrin uintitreeni. Se oli hyvä ja monipuolinen, ja palautti sopivasti jalkoja ennen viikonlopun koitoksia. Lähdin nimittäin ystäväni kanssa perjantaina Vierumäelle, jossa meitä odotti viikonlopun mittainen juoksuleiri. Saavuimme perjantaina kuudelta perille, ja myöhästyimme hieman leirin aloituksesta, mutta se ei menoa haitannut. Meitä oli leirillä 14, suurin osa ihan peruskuntoilijoita joilla tavoitteena oli puolimaratonin juokseminen tulevana kesänä.

Jouduimmekin heti perjantaina kunnon rypistykseen, kun meille tehtiin jalojänistesti Vierumäen urheiluhallissa. Testin tarkoituksena on määritellä maksimaalinen hapenottokyky ja sen avulla teoreettisesti määrittää kynnyssykkeet. Siinä seurataan hallin ratojen vieressä liikkuvaa valoa, jonka vauhti koventuu jokaisella kierroksella. Taukoja ei ollut. Aloitimme hiljaa, 6.40 min/km-vauhdilla ja siitä sitten kiristettiin vauhtia kullakin kierroksella. Kilometrivauhti väheni aina noin kuudella sekunnilla. Itselleni seinä tuli vastaan 17. kierroksella, jolloin vauhti oli 4,04 min/km. Itselleni tämä oli jo vauhtialuetta, jolla en juurikaan ollut viipynyt ja sen kyllä huomasi. Jalat eivät vain enää vieneet eteenpäin. Olin kuitenkin tyytyväinen suoritukseeni, sillä alla oli kuitenkin aika paljon aikaisemmin viikolla tehtyjä treenitunteja. Tuloksetkin osoittivat kunnon kohonneen mukavasti. Olen käynyt vastaavassa testissä Vierumäellä tasan neljä vuotta sitten, ja siihen verratessa erot ovat selviä. Lisäksi kehitystä on tapahtunut myös joulukuussa Turussa tehtyyn laktaattitestiin verrattuna. Toki laktaattitestin sisällössä on eroja valosjänistestiin nähden, joten ne eivät ole suoraan verrattavissa. Tulokset ansaitsevat varmaankin oman kirjoituksensa, nimittäin rakastan niiden analysointia :)

Perjantain testin jälkeen lauantaina oli leirillä vuorossa ohjeita harjoitteluun, juoksutekniikkadrillejä, pk-lenkkiä ja lihasten auki rullailua. Illalla kävimme tekemässä vielä oman uintitreenin juoksupäivän päätteeksi. Sunnuntaina teimme heti aamusta vk-treenin 5x4 min kahden minuutin palauttelulla ja luonnollisesti kiihtyvällä tahdilla. Itselläni vauhdit olivat 5,0 min-4,50 min/km eli aika perusvauhdeissa pysyttiin. Tämän jälkeen teimme vielä melko raskaan lihaskuntopiirin hallissa. Se sisälsi mukavasti hyppyjä ja keskivartaloliikkeitä, jotta saimme jalat vielä sopivan jumiin viikonlopun päätteeksi. Siitä kelpasi lähteä kotiin ja kohti kevyttä viikkoa.

Kaiken kaikkiaan leirin anti oli hyvä. Kuvasimme valojänistestissä myös juoksutekniikkaa, ja huomasin että askellus näyttää paremmalta kuin mitä se oli pari vuotta sitten. Yllätyksekseni askel on muuttunut selvästi päkiävoittoiseksi etenkin hieman kovempaa juostessa. Kimmoisuutta on kuitenkin vielä saatava lisää, joten täytyy ottaa hypyt jokapäiväiseen ohjelmaan mukaan. Niihinkin saimme hyvät ohjelmat. Tällä hetkellä hypyt tai treeni yleensäkään ei liene järkevää, vaan parin päivän lepo on  paikallaan. Tästä viikosta tulee muutenkin tosi höntsä, sillä loppuviikkoon riittää monenmoista menoa. Mukavaa alkanutta vappuviikkoa kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti